Ma

5

Hei

2010

17:47

Sydänkesällä

Heinäkuu on suomalaista sydänkesää. Parhaiten lomakauden tunnistaa kaupungissa, kun työpaikoilla on hiljaista ja turistit ovat vallanneet kadut. Heinäkuu pysäyttää Suomen. Monet laittavat liikkeensä kiinni ja osa lehdistä lakkaa ilmestymästä. Satuin tänään kulkemaan erään kukkakaupan ohi. Sen ikkunaa somisti verkkokeinu. Poissa olivat kaikki ne kymmenet värikkäät kukat, jotka useimmiten olivat ikkunan täytteenä. Näyteikkunan alakulmassa oli kyltti, joka kertoi loput: kauppias oli lomalla. Ja mikä onkaan lomailla näillä keleillä? Lämpöä on riittänyt muutaman päivän ajan tarpeeksi tänne Pohjan perukoillekin asti. Ne, jotka vielä ovat jääneet työpaikoille lomaansa odottamaan, ovat tuskailleet hiostavaa ilmanalaa. Ilmastointi on suhteellisen harvinaista etenkin vanhemmissa toimistoissa, joten sisätiloista ei ole ollut viileämmän tilan tarjoajiksi. Kesä on nyt parhaimmillaan ja kelpo kesäsäät suosivat lomailijoita. Toivottavasti näistä ilmoista saadaan nauttia pitkälle syksyyn.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.