Pe

10

Huh

2009

17:52

Suuri perjantai

Pitkäperjantai on hiljaisen viikon ja koko pääsiäisen tärkein juhlapyhä. Päivä muistuttaa kristinopin mukaan Jeesuksen kärsimyksistä ja kuolemasta pari tuhatta vuotta sitten. Perjantaita on kutsuttu suomen kielessä pitkäksi kuvaamaan Kristuksen pitkää kärsimystä tuona kohtalokkaana päivänä. Kirkossa murheellinen pitkäperjantai ilmenee hiljaisena ja synkkänä. Alttari verhotaan mustaan. Aikoinaan myös kirkkoväki saapui pyhättöön mustiin pukeutuneena, mutta tämä tapa on sittemmin väistynyt. Säätila on mitä ilmeisemmin ollut usein pilvinen, aivan kuten tänään pääkaupunkiseudulla, sillä monet muistavat pitkäperjantain harmaana ja alakuloisena.

Perjantai ei ole kaikissa kielissä pitkä. Saksan kielessä pitkäperjantai on Karfreitag, missä kar- on vanha surua merkitsevä sananalku. Monissa kielissä perjantain kärsimyksiä ei muistella yhtä synkästi kuin Pohjoismaissa, sillä useissa kulttuureissa perjantai on oikeastaan voiton juhla, Kristus selätti kuoleman omalla poismenollaan. Tämän vuoksi pitkäperjantaita kutsutaankin englanniksi sanoilla Good Friday. Ranskan kielessä perjantai on saanut nimen Vendredi saint eli pyhä perjantai. Toisissa kielissä pitkäperjantai on puolestaan suuri perjantai, kuten viroksi suur reede ja esperantoksi Granda vendredo.

Nykyaikaiselle kaupunkilaiselle pitkäperjantai lienee pitkästyttävä toimettomuuden päivä. Kaupat ovat kiinni eikä harmaan sään vuoksi jaksa oikein ulkoillakaan. Aika käy pitkäksi ilman mielekästä ajankulua. Pääsiäinen on kuitenkin kohta ohi ja arkinen aherrus jatkuu.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.