To

28

Kes

2007

19:03

Supertykki

Roger Leloup: Yoko Tsuno - SupertykkiSupertykki on järjestyksessä ensimmäinen suomennettu Yoko Tsuno -albumi. Se kantaa komeaa numeroa 1, vaikka alkuperäinen julkaisu "Le Canon de Kra" ilmestyi vasta sijalla 15 Belgiassa vuonna 1985. Suomessa tämä erinomainen tarina julkaistiin pian ilmestymisensä jälkeen eli vuonna 1987. Yokon seikkailut voidaan karkeasti jakaa kolmeen pääryhmään: realistiset seikkailut nykyajassa, historialliset seikkailut aikakoneella sekä avaruusseikkailut vinealaisten kanssa. Supertykki kuuluu ensimmäiseen ryhmään eli on aidontuntuinen seikkailu lähihistoriassamme. Hahmon luoja Roger Leloup on jälleen kerran loihtinut upean tarinan, jota tukee vielä erinomaisempi taiteilijatyö.

Seikkailun juoni vie lukijan Malakan niemimaalle, Aasiaan. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Japanin ylin sodanjohto rakennutti todellisen supertykin. Niin tykin ammus kuin kantamakin olivat ennätykselliset, ja tykin sanottiin pystyvän upottamaan vihollisalus yhdellä laukauksella. Sota kuitenkin päättyi ennen kuin asetta päästiin kokeilemaan ja kuinka ollakaan, supertykki katosi jäljettömiin. Yoko saakin tehtäväksi selvittää tykin kohtalon, sillä viranomaisilla on syytä epäillä sen joutuneen gangsterien käsiin. Jännittävä ja mielenkiintoinen seikkailu alkaa. Lukija pääsee nauttimaan vauhdikkaasta tarinasta, jonka loppu pysyy arvoituksellisena aina viimeisille albumin sivuille asti.

Leloup, Roger

Supertykki

Yoko Tsuno

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.