Ke

16

Tou

2007

17:03

Subventio

AnnaAina silloin tällöin löytyy hieman aikaa ristikoiden ratkaisemiseksi. Aiemmin olin innokas ristisanatehtävien ratkoja, tosin tätä harrastusta ei kestänyt yhtä kesää kauempaa. Yhä edelleen tartun haasteeseen ja alan ratkoa ristisanoja, sillä ne piristävät mukavasti ajatuksia ja työllistävät aivonystyröitä. Nykyään ristikoiden ratkomista helpottavat monet netissäkin tarjolla olevat sanastot. Mielestäni yksi parhaimmista apuvälineistä on perinteinen Nykysuomen sanakirja. Sieltä löytyy paljon murresanoja sekä sanoja, joita ei enää niinkään kuule arkipuheessa. Näitä sanoja tosin vilahtelee ristikoissa taajaan, joten niiden tunteminen on kielellinen rikkaus ja samalla oiva apuväline ratkojalle. Jos aika kuitenkin on kortilla tai ristikon ratkaiseminen tuntuu muuten vaikealta, voi aina luntata valmiin ratkaisun. Olen aikani kuluksi ratkaissut uusimman Anna-lehden ristikon 20. Tällä kertaa numeroiduista ruuduista muodostuu sana "subventio", joka jo riittääkin vastaukseksi. Vastausaikaa on toukokuun 25. päivään asti.

OPAS       MATKAILU 
MUUAN      YLÄOKSAT 
MUORI      ÖKYTALOT 
ELNAT      SATUAASI 
LANKO       L R M 
LAAKA      RIENAAJA 
ATTE  VOLTTI TIIBET 
 I IMAAMI AVIO KARA 
SKODA TIIPII AGADIR 
UKSET SAVUKE  U  K 
LOUNELA  HANA AAPOT 
H M LUKUJEN SUMMA O 
ALALUOKKA EMIT MESI 
SOTA TAIN LAAR OLAS 
EROT SATO IRTI ILME 
TUNARIT TYÖT OINAAT 

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.