Ti

8

Mar

2011

18:34

Sosiaalisen median postausohje

Sosiaalinen media eri muodoissaan on muutaman viime vuoden aikana kasvanut yhdeksi Internetin suurimmista ajanvietemuodoista. Some-sanalyhenteenäkin tunnettua mediaa voi syystäkin kutsua ajanvietteeksi, sillä varsinaista tuotannollista hyötyä siitä ei käyttäjilleen juurikaan ole. Enemmänkin median olemassaolosta taitavat hyötyä mainostajat ja liike-elämä, joka kilvan hyödyntää sosiaalisen median välineitä tuotteidensa promootioissa. Somen käyttäjät puolestaan viihdyttävät itseään ja ystäviään päivittämällä tilannetietojaan kuka mitäkin väylää käyttäen. Status-updateeraus eli senhetkisen oman tilanteen raportointi toisinaan kaiken maailman nähtäväksi on nykyään suurinta hottia. Aina eivät tilannepäivitykset kuitenkaan ole onnistuneet, sillä nettiin päättyy aika ajoin harkitsemattomia sutkautuksia, joita päivityksen lähettäjä sitten myöhemmin katuu. Onneksi vahingoilta voi välttyä noudattamalla yksinkertaista ohjetta. Oheisessa kuvassa on kaavio muutamilla kysymyksillä sekä myöntävillä ja kieltävillä vastauksilla. Kysymykset vastauksineen johdattavat tilanteeseen sopivalle sosiaalisen median sivustolle, jonne tilanteensa voi melko turvallisin mielin lähettää eli postata. Ennen päivityksen lähettämistä sosiaaliseen mediaan, kannattaa siis käydä kaavion kysymykset läpi ja heittää huolensa mahdollisista lapsuksista. Luonnollisestikaan kaavion käyttäminen ei edelleenkään sulje pois epäonnistumisen vaaraa ja kukin käyttää sitä omalla riskillään. Kaavion laatija ei ota vastuuta sen soveltamisesta.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.