La

30

Kes

2007

16:53

Sony GPS-CS1KA

Sony GPS-CS1KADigikuvaajan uudeksi ja lähes kohta pakolliseksi varusteeksi on tullut GPS-paikkatietotallennin. Kaikissa uusissakaan digikameroissa ei ole vielä GPS-paikanninta, joten sen puuttuessa voi käyttää erillistä paikanninlaitetta. Sony GPS-CS1KA on juuri oiva ratkaisu paikkatietojen tallentamiseen kuvaamisen aikana. Se on näppärän kokoinen ja painaakin vain 55 grammaa ilman paristoa. Laite toimii yhdellä AA-paristolla noin 12 tuntia ja tallentaa kahden metrin tarkkuudella paikkatiedon 15 sekunnin välein. Muistin koko on 31 megatavua, johon mahtuu 360 tunnin paikannusloki. Jos paikanninta käyttää 12 tuntia päivässä, riittää muisti jopa kuukauden ajaksi. Vakiovarusteisiin kuuluu USB 2.0 -kaapeli ja kotelo, jonka voi laittaa vyölle, laukkuun, laukun hihnoihin tai repun remmiin. Lisäksi laitetta voi kuljettaa mukana tulevalla sulkurenkaalla, joka on helppo ja nopea kiinnittää esimerkiksi vyölle.

Sony GPS-CS1KA -paikantimen toiminta on yksinkertainen. Laite kerää tasaisin väliajoin muistiinsa paikkatietoja kuvaajan sijainnista maastossa. Kun kuvaussessio on päättynyt, kuvaaja lataa sekä kuvat että paikannuslokin tietokoneelleen. Paikantimen mukana tulevalla ohjelmalla yhdistetään kuvausajan perusteella paikkatieto ja valokuva tosiinsa ja tallennetaan kuvatiedoston Exif-tietoihin. Myyntipakkauksessa tulee mukana myös kätevä ohjelmisto, jolla voi katsella kuvia joko kartalla tai kalenterilla. Vaihtoehtoisesti paikkatietoja voi hyödyntää myös Google Earthissä, johon kuvat saa näkyviin Googlen Picasalla*. Sonyn paikannin toimii periaatteessa kaikkien kameramerkkien kanssa, vaikka valmistaja tietysti suositteleekin omia kameroitaan. Koska paikannin on erillinen laite, ei yhteensopivuusongelmia juuri tule. Tosin kuvien on oltava JPEG-formaatissa ja tuettava Exif 2.1 tai uudempaa spesifikaatiota. Tämä ei liene muodostuvan ongelmaksi uusimpien digikameroiden kanssa.

Paikannin on oiva apuväline valokuvaharrastajalle ja miksipä ei myös ammattilaisellekin. Sonyn korkea laatu näkyy laitteen muotoilussa, jossa kaikki tuntuu olevan kohdallaan ja optimaalisesti suunniteltu. Paikantimen koko voisi olla hyvinkin vielä pienempi, sillä leijonanosan eli noin 2/3 tilavuudesta vie AA-pariston pesä. Varustetasokin on erinomainen, sillä pakkauksessa tulee kaikki oleelliset tarvikkeet paristoa lukuun ottamatta. Paristoksi suosittelen ladattavaa AA-kokoista akkua, joita itse kannan mukana varmuuden vuoksi useampia. Myös käyttöohjeet suosittelevat nikkeli-metalli-akkua, jolla voidaan saavuttaa jopa 14 tunnin toiminta-aika tavallisen alkalipariston 10 tunnin sijaan. Jos Sony GPS-CS1KA -paikantimesta pitää löytää jotain negatiivista sanottavaa, voi sen korkeahkoa 130 euron suositushintaa pitää ainoana pikku miinuksena.

*Voit ladata ilmaisen Picasa-kuvakortisto-ohjelmiston Snapover-valokuvausportaalistani.

Tekniset tiedot

  • malli: GPS-CS1KA
  • virtalähde: yksi LR6 (AA) alkaliparisto, HR6 nikkeli-metalli-akku tai USB-kaapeliyhteys
  • virrankulutus: noin 0,3 W paristolla tai akulla
  • toiminta-aika: noin 10 h alkaliparistolla, noin 14 h nikkeli-metalli-akulla 25 °C lämpötilassa
  • käyttölämpötilat: noin 0 - 40 °C
  • varastointilämpötilat: noin -21 - 60 °C
  • vastaanottotaajuus: 1575,42 MHz (L1-taajuus, C/A-koodi)
  • vastaanottotapa: 12-kanavainen all-in-view-seuranta
  • herkkyys: -150 dBm tai alle (keskimäärin, paikannuksen aikana)
  • kylmäkäynnistys: 40 s (vähintään)
  • kuumakäynnistys: 2 s (vähintään)
  • paikannuksen tarkkuus, 2DRMS: noin 2 m
  • tallennusväli: noin 15 s
  • muistikapasiteetti: noin 31 Mt
  • liitäntä: USB 2.0
  • leveys: 87 mm
  • korkeus: 36 mm
  • syvyys: 36 mm
  • paino: 55 g (ilman akkua)
  • mukana tulevat ohjelmistot: GPS Image Tracker ja Picture Motion Browser
  • tuetut käyttöjärjestelmät: Microsoft® Windows® 2000 Professional, XP Home Edition, XP Professional
  • tuetut kuvaformaatit: JPEG-kuvatiedosto Exif 2.1 tai uudemmalla
Kuva: Sony

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.