To
18
Hel
2010
17:39
Ryöstöaikeissa
Internetin sosiaaliset sivustot ovat pullollaan ihmisten tilanteesta kertovia viestejä. Tätä mikrobloggaukseksikin kutsuttua ominaisuutta käytetään muun muassa viestittämään ystäville, missä mennään. Mikroblogien lisäksi kaverin olinpaikan saa selville esimerkiksi Googlen kätevällä Latitude-palvelulla. Kaikille näille sivustoille on yhteistä se, että ihmiset kertovat itse ja vapaaehtoisesti, missä kulloinkin liikkuvat, olivatpa he sitten kotona, kaupungilla tai matkoilla. Viestit tuntuvat harmittomilta, ja mikä parasta, kenenkään ei tarvitse niitä seurata. Täysin harmittomia nämä tilannekatsaukset eivät suinkaan ole. Niitä seuraavat muutkin kuin vain ystävät ja tutut.
Netissä on hiljattain avattu Please Rob Me -sivusto, joka suomennettuna tarkoittaa Ole hyvä ja ryöstä minut. Raflaava nimi herättää ainakin mielenkiinnon ja syytä onkin. Sivusto nimittäin etsii netin sosiaalisista palveluista viestejä, joissa niiden kirjoittaja kertoo olevansa poissa kotoa. Surffasin sivustolle ja poimin sen etusivulta näytteeksi muutamia tilannetietoja, joita ihmiset olivat lähettäneet Twitteriin. Viesteissä kerrottiin tyypillisesti, missä kyseinen henkilö juuri sillä hetkellä oli. Alla on muutamia poimintoja.
- I’m at St. Edward’s University (3001 S Congress Ave, Woodward St, Austin).
- I’m at Stone Creek Coffee - Shorewood (4106 N Oakland Ave, Shorewood).
- I’m at Salvi’s Barber Shop (386 Watertown St, Newton).
- I’m at Rathaus Guetersloh.
- I’m at Speedway (595 W Central Ave, at Pioneer Blvd, Springboro).
Mitä nämä viestit sitten kertovat ja kenelle? Sivusto sanoo julkaisevansa tällaisia viestejä herättääkseen ihmiset miettimään, mitä netissä kirjoittavat. Poissaoloilmoituksia lukevat nimittäin myös rikolliset, jotka etsivät sopivaa murtokohdetta. Ensi alkuun väite tuntuu kovin hypoteettiselta, mutta hetken kun sitä on miettinyt, niin alkaa ymmärtää, että ainakin väitetty toiminta huomattavasti helpottuu. Pahaa-aavistamaton lomailija ilmoittaa mikroblogissaan saapuneensa aurinkorannalle ja nauttivansa viikon loman kaukana pohjoisen talvimyrskyistä. Kyseinen henkilö on siis ainakin viikon poissa kotoaan. Enää tarvitsee vain selvittää tuo osoite ja kauhuskenaario alkaa saada toteutumisen merkkejä.
Please Rob Me -sivusto ei tietenkään tarjoa tällaisia poissaolotietoja rikollisille. Sivusto muistuttaa, että on suorastaan vaarallista kertoa julkisesti, missä milloinkin liikkuu. Tästä voi taasen päätellä, missä ei ainakaan ole, nimittäin kotona. Tuntuu myös koomiselta, että ihmisiä on opetettu jättämään kotinsa asutun näköiseksi poissa ollessaan, mutta kun kotiovi on sulkeutunut perässä, niin tämä hyvä ajatus tehdään tyhjäksi kaiuttamalla lähdöstä koko maailmalle. Sivuston tavoitteena on herättää ihmisissä huolta siitä, miten käyttävät netin suosittuja palveluita. Tekijät muistuttavat vielä, että sivuston tiedot ovat peräisin suoraan Twitterin hakutuloksista, joten ne ovat kenen tahansa saatavilla ilman Please Rob Me -sivustoakin.
- Julkaistu
- Torstaina 18.2.2010 klo 17:39
- Linkki
- Ryöstöaikeissa
- Luokka
- Sivustot
- Edellinen
- Katekeskustelu
- Seuraava
- Voddler-ilo päättyi hetkeksi
- Avainsanat
Netissä on hiljattain avattu