Ma

5

Hel

2007

17:33

Runebergin torttu

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg tunnetaan runoistaan ja tietysti tortustaan. Johan Ludvig syntyi helmikuussa 1804 Pietarsaaressa. Monien vaiheiden jälkeen Runeberg asettui lopulta Porvooseen, jossa hän kuoli 1877. Hänen tunnetuin teoksensa on Vänrikki Stoolin tarinat, jonka avausruno Maamme on meille kaikille suomalaisille tuttu kansallislaulumme sanoista. Runeberg oli juhlittu sankari jo eläessään. Hänen syntymäpäivänsä kunniaksi järjestettiin ensimmäisen kerran juhlallisuuksia jo 1854 hänen täyttäessään 50 vuotta. Juhlallisuudet vakiintuivat vuodesta 1858 alkaen, ja vuodesta 1867 maan kaikilla kouluilla oli vapaapäivä Runebergin syntymäpäivänä aina 1950-luvulle asti. Helmikuun viidennestä päivästä eli Runebergin syntymäpäivästä tuli yleinen liputuspäivä vuonna 1950.

Jälkipolville on säilynyt suuren runoilijan tuotannon lisäksi maukas leivonnainen eli Runebergintorttu. Historia kertoo hänen nauttineen näitä ihastuttavia leivonnaisia aamiaisella. Reseptin kehitti alkujaan porvoolainen sokerileipuri Lars Henrik Astenius 1840-luvulla. Tuolloin torttu oli vielä kuivahko, korppu- ja vehnäjauhoista sekä mantelista valmistettu sylinterinmuotoinen leivos, joka maustettiin karvasmanteliöljyllä. Myöhemmin ohjetta on muunneltu, ja tortusta löytyy tätä nykyään jo monenlaisia variaatioita.

Kuva
Matti Mattila

Runebergin torttu

noin 20 pientä leivosta

  • 200 g voita
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl mantelijauhetta
  • 2 dl piparkakun murusia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 1/2 tl kardemummaa

Kuorrutus

  • 1/2 dl vettä
  • 1/2 dl arrakkipunssia

Pinnalle

  • vadelmahilloa
  • valmista sokerikuorrutetta

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen samalla voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Annostele taikina voideltuihin pieniin muffinivuokiin. Paina jokaiseen torttuun keskelle kolo ja pursota syvennykseen vadelmahilloa. Paista torttuja uunin alaosassa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Nosta jäähtymään ritilän päälle ennen vuoasta irrottamista. Kostuta punssi-vesiseoksella. Koristele jäähtyneet tortut vadelmahillolla ja pursota kuorrute renkaaksi hillon ympärille.

Kommentit

Hyvä ohje sulla, kiitos vaa. Kyl Matit tietää!!!

-Siru

siru maanantai 2.2.2009 klo 23:31 siru

Mistä olen napannut päähäni tiedon, että alun alkaen Johan Ludvik Runeberg opiskelu aikana olisi saanut joulun jälkeen vuokraemäntänsä laatiman tortun (versiota I), joka oli valmistettu murskaamalla joulupipareita ja lisäämällä mukaan aineita XYC x ?. Paitettiin uunissa lisättiin rommilla kostutuksen jälkeen päälle vadelmahilloa ja rinkulan muotoinen sokerikuorrutus.
Sylinterinmuotoinen torttu oli niin hyvää, että sitä Johan Ludvik halusi myöhemmin(siis opiskeluajan jälkeen)nauttia ja version II kehitti hänen puolisonsa.

Versio III (Ohje sokerileipuri Lars Henrik Astenius)

Voisiko tämä olla fiktiota vai faktaa? Kysyy tietämätön Idalinda. Korjatkaa tietoa! Please

Johan Ludvik oli syntynyt 1804 ja ehkä opiskeli ennen vuotta 1940, jolloin hän oli 36 vuotta(1840-1904=36).

Idalinda tiistai 8.2.2011 klo 12:18 Idalinda

"...tortusta löytyy tätä nykyään jo monenlaisia variaatioita..."

Yksi aika kaukana alkuperäisestä oleva ohje perustuu lenkkimakkaraan. Tarkemmin blogissani iskakokkaa.blogspot.com

Iskä perjantai 11.2.2011 klo 16:22 Iskä

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.