Ti

31

Elo

2010

17:37

Puolukka-omenatorttu

Loppukesä ja alkusyksy ovat sadonkorjuun aikaa kaikkialla. Kotimaiset raaka-aineet, kuten marjat ja sienet ovat juuri nyt parhaimmillaan. Helpot leivonnaiset syntyvät perusaineksista ja suhteellisen vähällä vaivalla ja kruunaavat vaikkapa viikonlopun päivällispöydän jälkiruokina. Mikään ei tietenkään estä nautiskelemasta makeita herkkuja perinteisessä kahvipöydässä milloin tahansa. Puolukoista ja omenoista saa helposti maukkaan tortun eikä leipomiseenkaan mene kohtuuttomasti aikaa.

Puolukka-omenatorttu

6 annosta

  • 5 kuorittua omenaa paloiteltuna
  • 3 dl tuoreita puolukoita
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl fariinisokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 100 g voita
  • 1 kanamuna

Pinnalle

  • ½ dl kermaa
  • ½ dl fariinisokeria
  • 1 dl kookoshiutaleita

Anna voin pehmetä huoneenlämmössä ja vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna samalla vatkaten seosta. Sekoita jauhot, kaneli ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan. Levitä taikina torttuvuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita omenapalat ja puolukat kevyesti keskenään ja ripottele taikinan päälle. Sirottele pinnalle kevyesti sokeria tai fariinisokeria. Paista uunissa 200 asteessa 15 minuuttia. Sekoita pinnalle tuleva aineet kattilassa ja kiehauta. Levitä seos tortun päälle ja paista vielä 15 minuuttia. Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen ja vastakeitetyn kahvin kanssa.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.