Ti

28

Kes

2011

18:37

Presidenttiehdokas Sauli Niinistö

Presidenttipeli käynnistyi tänään. Pitkään odotettu uutinen kokoomuksen presidenttiehdokkaasta saatiin päivällä, kun kansansuosikki Sauli Niinistö ilmoittautui pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi. Kisaan on ehtinyt ilmoittautua muitakin, mutta Niinistön päätöstä voidaan pitää varsinaisen presidenttipelin alkuna. Presidentti-instituutio on ollut Suomessa puheenaiheena jo vuosia. Polemiikkia on synnyttänyt erityisesti nykyisen, istuvan presidentin halu osallistua Euroopan johtajien kokouksiin. Käytännössä kokouksissa jäsenvaltiota on edustanut pääministeri, ja näin se taisi aikoinaan olla tarkoitettukin. Muutamien maiden vahvat presidentit sen sijaan halusivat henkilökohtaisesti olla mukana ainakin päivällisillä elleivät muuten päässeet osallistumaan esimerkiksi kokouksiin. Seurauksena oli sitten niin sanottu kahden lautasen kattaus eli päivällispöydässä istuivat sekä presidentti että pääministeri. Nyttemmin käytäntö on vakiintunut niin, että kokouksissa nähdään vain pääministeri.

Presidentinvaaleihin on aikaa puolisen vuotta. Aika tuntuu uskomattoman lyhyeltä, kun miettii, että kesäkin on vielä elämättä syksystä ja joulusta nyt puhumattakaan. Ensimmäinen varsinainen vaalipäivä on joka tapauksessa tammikuun 22. päivänä ensi vuonna eikä tuohon päivään todellakaan ole jäljellä kovinkaan pitkää aikaa. Paljon ehtii tässä välissä vielä tapahtua. Niinistön tukijoukot eivät ole aikailleet ja niinpä nettiin on jo avautunut sivusto, jossa voi käydä ilmoittamassa tuestaan tulevalle presidenttiehdokkaalle. Luonnollisesti myös sosiaaliset ja muut sähköiset mediat on valjastettu nykytrendien mukaisesti vaalityöhön. Politiikan pelikentillä jännitysmomentit jatkuvat ja juuri kun eduskuntavaaleista ja hallitusneuvotteluista päästiin, alkaa jännittävä presidenttipeli. Tämä kisa on ehdottomasti katsottava loppuun.

Kommentti

Minusta Sauli Niinistö on aivan liian voitonriemuisesti esiintynyt käytännössä varmana kruununperijänä. Ei se nyt ihan niin voi demokratiassa mennä. Ratkaisevaa kai on kuitenkin se mitä hän presidenttinä tekisi, olkoonkin vaikka miten charmikas porvarismies.

Nyt kannattaisi hengähtää ja miettiä kaksi kertaa haluammeko pankkirin presidentiksi.

Anna Korhonen torstai 20.10.2011 klo 17:53 Anna Korhonen

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.