To

4

Hel

2010

18:20

Pikatoimitus Fedexin tapaan

Tilasin viime kuussa kirjoja Isosta-Britanniasta. Sain viime viikon keskiviikkona eli 27. tammikuuta sähköposti-ilmoituksen myyjältä, että kirjat on lähetetty matkaan. Kuriiriksi oli valittu monikansallinen, alkujaan Yhdysvalloista kotoisin oleva Fedex eli Federal Express -lähettifirma. Sähköpostissa oli myös seurantakoodi, jolla saatoin netissä seurata paketin matkaa reaaliajassa. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun tilasin kirjoja Brittein saarilta. Kyseessä oli jo kolmas tai neljäs kerta, ja aiempien kertojen kokemusten perusteella arvelin toimituksen vievän aikaa noin kolme päivää. Lähetys ei kuitenkaan tullut vielä perjantaina 29.1., joten päätin kärsivällisesti odottaa viikonlopun yli ja palata asiaan maanantaina. Viikonloppu oli ja meni ja maanantai tuli. Maanantaikin oli ja meni, eikä lähetystä vielä kuulunut.

Kun tiistaipäivä oli kääntynyt ehtooksi eikä pakettini ollut saapunut, päätin vihdoin vilkaista netistä paketin kulkua saamallani seurantakoodilla. Keskiviikkona 3.2. eli siis viikko lähetyspäivästä sain selville, että paketti oli saapunut Suomeen jo perjantaina 29. tammikuuta. Sitä ei kuitenkaan ollut toimitettu minulle, ja syykin näkyi seurantaraportista. Lähetys oli palautunut Fedexin varastolle Vantaalle maanantaina 1.2., koska osoitteeni oli väärin. Tämä tuntui mielestäni kummalliselta, sillä olin käyttänyt samaa vastaanottajan osoitetta jo useamman kerran aiemmin ja tuolloinkin paketti oli löytänyt perille kohtuullisessa ajassa. Osoite sen enempää kuin lähettäjä tai kuriirikaan ei ollut vaihtunut, joten en keksinyt mitään muuta syytä, kuin (vantaalaisen?) kuriirin ammattitaidottomuuden löytää aivan tavalliseen katuosoitteeseen Helsingissä.

Erityisesti kummastelin seurantaraportin tiistaipäivää. Tiistaina 2.2. paketilleni ei tapahtunut mitään, vaan se seisoi koko päivän Fedexin varastossa Vantaalla. Soitin lopulta Fedexin asiakaspalveluun keskiviikkona ja kysyin, onko paketin toimittamisessa jotain ongelmia. Asiakaspalvelija kertoi lähetyksen olevan parhaillaan matkalla ja saapuvan perille vielä samana iltapäivänä. Mitään lähetystä ei tuona päivänä tullut. Paketti seisoi koko päivän kuriiriauton tavaratilassa ja palasi jälleen, ties monennenko kerran Fedexin varastolle Vantaalle.

Kuva 1.

Kärsivällisyyteni alkoi olla lopussa. Kolmen päivän toimitusaika oli jo nyt venynyt yli viikoksi, joten uusi soitto kuriirin asiakaspalveluun oli taas edessä. Soitin jälleen Fedexin asiakaspalveluun torstaina 3.2. ja ihmettelin, mikä tässä toimituksessa nyt oikein mättää. Olin antanut lähettifirmalle kaksi puhelinnumeroa, joihin olisivat voineet soittaa, jos eksyvät pääkaupungin kaduilla. Yhtään puhelua en saanut, vaan sain odottaa pakettiani päivätolkulla. Tällä kertaa pakettini oli lojunut lähettiauton tavaratilassa koko keskiviikkopäivän ja palautunut - aivan - jälleen takaisin Vantaalle! Sain asiakaspalvelusta nyt selityksen, että lähetin työaika oli päättynyt eikä paketti siksi saapunut vielä keskiviikkonakaan. Olin tyytymätön Fedexin palveluun ja vaadin selitystä, miksi tämän lähetyksen toimittaminen takkuaa, vaikka aiemmin kaikki oli sujunut mallikkaasti. Asiakaspalvelija soitti puhelun aikana lähetille autoon ja varmisti, että paketti vihdoin saapuisi perille.

Kuva 2.

Palasin torstaina iltapäivällä taas seurantaraportin äärelle. Näin raportista, että paketti oli viimein toimitettu ja kuitattu. Federal Expressin pikatoimituksesta oli muodostunut lähinnä vitsi, joka ei kuitenkaan naurattanut minua. Olin maksanut kalliin pikarahtimaksun kolmen päivän toimituksesta, joka lopulta venyi kahdeksan päivän pituiseksi (kuva 1). Tein seurantaraportin kellonaikojen perusteella sektoridiagrammin (kuva 2), josta näkyy paketin toimittamiseen kulunut aika eri maissa. Paketti lähti Isosta-Britanniasta ja sen matka Pariisiin, Ranskaan kesti hieman yli vuorokauden. Ranskasta rahtini jatkoi matkaa Vantaalle vielä samana päivänä. Aikaa kului Pariisissa alle vuorokausi ja yhteensä kahden päivän kuluttua lähetys oli jo Suomessa. Tämän jälkeen alkoivat suomalaisen operaattorin eli siis Fedexin paikallisen toimiston sekoilut: virheellisiksi väitettyjä osoitteita, makuuttelua varastossa, työaikojen päättymisiä ja niin poispäin. Paketin toimitusajasta tuhraantui yli 70 % Suomessa (kuva 3).

Kuva 3.

Tämä oli uskomattoman huonoa asiakaspalvelua ja antoi kehnon kuvan (suomalaisen) lähettifirman ammattitaidosta alalla. Eräässä vaiheessa jo pelkäsin, että paketti palautetaan takaisin lähettäjälle, jos toimitusosoitetta ei löydy. Ennen kaikkea tässä sekoilussa harmitti se, ettei Fedex ollut missään yhteydessä minuun. He olisivat voineet edes soittaa ja kysyä tarkempia ajo-ohjeita, jos tuiki tavallisen helsinkiläisen katusoitteen löytäminen tuottaa vaikeuksia. Hyvällä syyllä voisin tästä kokemuksestani ehdottaa Fedexin Suomen konttorille siirtymistä paremminkin varastointialalle, kun näyttää kuriiripalvelu olevan liian haasteellista pääkaupungissa.

Kommentit

Itse tässä odottelen myös pakettia, seurantatietojen mukaan FedEx on saanut ilmoituksen 5. pvä, paketti on lähtenyt liikkeelle Espanjasta 6. pvä, ja 7. pvänä tullut Pariisin kautta Vantaalle.
Toimituspäiväksi tiedoissa mainitaan silti 14.4.

Mietinpähän tässä vain että voiko kuljetukseen Vantaalta Kotkaan mennä todellakin viikko.. Se oletettavasti selviää lähipäivinä.

Frankie Jay keskiviikko 7.4.2010 klo 17:09 Frankie Jay

mikä on tuo FEDEX asiakaspalvelun numero jotta myös minä voin soittaa ja etsia pakettiani joka on suomessa. kun numeroa ei missään ole.

suski torstai 12.8.2010 klo 18:56 suski

Maksuton puhelinnumero on 010 800 515, ja vastaa maanantaista perjantaihin 8:00 - 17:00. Jos et voi soittaa maksuttomaan numeroon, soita 09 758 5698.

Matti Mattila torstai 12.8.2010 klo 19:07 Matti Mattila

Juuh aikoinaan odotin myös pakettia jonka tulo kesti ja kesti. Kun soitin fedexille oli vastaus jotain sinne päin että kun pakettinne on "toisen luokan" se jää rannalle ruikuttamaan jos on kiireellisempiä paketteja. Minusta ei ole väliä on pakettini tois luokkainen jos olen maksanut siitä että paketti on minulle 3-5pv niin toivon että se silloin myös on. Tälläkin hetkellä odotan pakettia ja olen jonottanut vasta 50min puhelinpalveluun...

Tuxu tiistai 21.9.2010 klo 13:09 Tuxu

Sama homma täällä.

Maksoin kalliimmasta "priority" lähetyksestä, jonka pitäisi olla perillä 3-5 päivän sisällä. Aika oli seurannassa kohdallaan ja paketti oli lähtenyt hyvissä ajoin liikkeelle Vantaalta kohti Tamperetta. Arvioitu toimitusaika kuitenkin tuli ja meni, ja tämän jälkeen seurannasta vain katosi tuo toimitusajankohta kokonaan…

Tänään soitin sitten asiakaspalveluun, johon pääseminen veikin aikansa, ja kerran jonotuksesta päästyäni sain vain luurin korvalle. Vihdoin sitten siellä joku vastasi ja kertoi paketin siirtyneen alihankkialle, endset oy, jolla ei ole mitään velvotteita, edes soittaa ja sopia toimitusajankohdasta.

Kaiken kaikkiaan huonointa palvelua ikinä ja jos vain mahdollista: en käytä FedEx:iä enää ikinä…

Niklas maanantai 29.11.2010 klo 11:50 Niklas

Tilaan usein kirjoja Libs.it-kirjakaupasta. Siellä kaikki toimii hienosti,kirjat lähteneet 19.11. toimitusaika 2-3 päivää.Fedexiltä tuli 29.11.kirje, että minulle on MUKA yritetty toimittaa lähetys.
Ihmettelen. OLen tavoitettavissa, kännykkä mukana, mitään yritystä ei ole ollut. Kirjeessä annettu numero on outo, ehkä kaukomailla- siellä kuuluu , tuntematonta monotoniaa puhuva naisääni, vastausta ei.Sähköpostiin ei vastata.

Asiakas aina väärässä keskiviikko 1.12.2010 klo 14:15 Asiakas aina väärässä

Kitos havaintografiikastasi,mistä näkee selvästi Suomen hävyttömän huonosti hoidetun tilanteen.

Tässä oman lähetykseni seurantanumero 7916 1085 4600. Lähetys tuli kolmessa päivässä Suomeen 10 päivää sitten. Seurantalomakkeen mukaan "asiakasta ei ole tavoitettu".Ei voi tavoittaa, kun ei edes yritetä. Kännykkäni on koko ajan mukana, ei ole soitettu eikä lokissakaan ole merkintöjä soittoyrityksistä.
Sähköposteihin tai annettuun palvelunumeroon ei vastata.

Seurataan yhdessä saanko kirjani torstai 2.12.2010 klo 11:29 Seurataan yhdessä saanko kirjani

Aika pieni prosentti ison firman jakamattomista paketeista on päätynyt tänne ruodittavaksi. Itse olen usean paketin jälkeen oppinut että toimitusosoitteeksi aina sellainen paikka missä päivällä olen eli siis töihin ja että parhaiten asiakaspalveluun pääsee sähköpostilla (asiakaspalvelu@fedex.com), vastaus tulee yleensä muutamassa minuutissa aukioloaikoina. Onnea vaan noihin diagrammeihin.

Voihan FedEx torstai 2.12.2010 klo 23:05 Voihan FedEx

Sain kirjapakettini, joka matkasi Vantaalta Raision keskustaan 2 viikkoa. Kuule, "Voihan FedEx", me kirjojen tilaajat tiedämme kyllä, että firmat toimivat toimivat virka-aikana. Lähetin kolmena päivänä sähköpostia Fedexin ilmoittamaan osoitteeseen, mutta yksikään ei mennyt perille, syynä "tuntematon" osoite. Kiitos sinulle, arvostelustasi sain Fedexin (salatun?) toimivan sähköpostiosoitteen. Kirjoitin siihen ja kerroin lähetykseni rahtikirjan olevan seurannassa tällä sivustolla. Sain vastauksen ja lähetyskin tuli tänään.

Mielestäni täysjärkinen keskiviikko 8.12.2010 klo 17:12 Mielestäni täysjärkinen

Samaa "palvelua" täälläkin.

Paketti lähtenyt Ranskasta 11.12., läpi lumimyrskyisen Euroopan kahdessa vuorokaudessa, sitten Vantaalle - ja seis.

Yritetty toimittaa (jopa saapumispäivänä) kotiin, kun olen ollut töissä - ei puhelinsoittoa tai jakamisen sopimista etukäteen. Vasta seuraavana iltana klo 8 tuli tekstiviesti, jossa oli seurantanumero ja palvelunumero, johon pyydettiin soittamaan jakelun sopimiseksi. Sovittuna päivänä ei mitään toimitusta työpaikalle ja veikkaan että näin ei käy tänäänkään.

Olen yhden ainoan kerran ylipäätään päässyt, ilmeisesti ihmeen kaupalla, läpi puhelinpalveluun eli jatkon osalta voi vain toivoa että "At local FedEx facility" muuttuisi pian toimitusilmoitukseksi. Pulju alkaa voittaa surkeudessa jopa Transpointin, joka on sentään aika saavutus...

FedSlow perjantai 17.12.2010 klo 15:44 FedSlow

FedExin toiminnasta oli juuri tuore kokemus, kun paketin toimitus Italiasta Helsinkiin kesti 20pv. Italiasta Vantaalle 1 vrk (!) ja Vantaalta Helsinkiin yli 2 viikkoa, tai eiväthän ne sitä oikeasti koskaan edes ihan perille asti toimittaneet. Kävin itse hakemassa kunhan älysin missä sitä varastoidaan.
UPS ja DHL toimivat paremmin, osaavat käyttää puhelinta.

tapsa maanantai 27.12.2010 klo 15:26 tapsa

Joo, tuttuja tarinoita. Fedexin kannattaisi pistää koko suomen osastonsa uusintaan. Meille kehtasivat jopa väittää että ovat käyneet oven takana mutta kukaan ei avannut.. Olimme kotona koko päivän koska nimenomaan odotimme että paketti tulisi.

Kuskit todennäköisesti ihan pokerilla vain ilmoittavat keikkoja hoidetuksi kun eivät viitsi tehdä työtään.

ProjectX perjantai 7.1.2011 klo 13:27 ProjectX

Viimekesä tein testin,tilasin samanlaisen mp osan briteistä,ja seinäjoelta. En ollut uskoa silmiäni kun brittipaketti oli ovella 2 vrk tilauksesta.
Seinäjoen paketti 7 vrk kuluttua postissa noudettavissa.

Pekkuli perjantai 4.3.2011 klo 7:58 Pekkuli

Tämähän on oikeaa vertaistukea kun lukee kokemuksia enkä siis ole ainoa..mulla juuri tilanne päällä ja soitin ja jopa pääsin läpi asiakaspalveluun 010800515 pienen odottelun jälkeen! Pakettini on kiertänyt maailmaa, Taiwanista lähtenyt, siellä pari päivää ja kiinan kautta kazastaniin jonka jälkeen pariisiin jossa kolmena päivänä kuljettuaan saapui vantaalle! Seuraavana päivänä Mikkelissä ja siihen pysähtyi..ei mitään ilmoituksia, lappuja tai vastaavaa ja kova hätä tietysti missä osa on..töissä tietysti olen ollut ja vuorotyöläisenä hyvin epämääräisesti kotona! Fedexin sivut on hyvin sekavat ja googlen kautta löysin tänne jossa sain itse asiassa eniten tietoa:) Nyt asia on mennyt eteen päin siten että kuljetusliikkeelle menee kysely josta toivottavasti ottavat yhteyttä..eli tarina ei ole vielä päättynyt!!

skeklu maanantai 14.3.2011 klo 10:20 skeklu

Minullakin negatiivisia kokemuksia FedExistä- ainakin tähän mennessä. Tilasin netistä kengät viime kuun alussa, Vantaalle saapuivat USAsta parissa päivässä. No, loppuaika onkin sitten odoteltu että paketti saapuisi Vantaalta Kuopioon. Tällä viikolla statuksessa luki että Kuopiossa ovat ja paketti tuotu. Ei ole pakettia, toivon että vielä joku kaunis päivä perille saapuvat.. Nyt vain sähköpostia ja puheluja pommittamaan.

lovingshoes sunnuntai 10.4.2011 klo 19:39 lovingshoes

Tilasin USA:sta paketin Fedexillä jonkin aikaa sitten, jonka rahdista maksoin pienen lisähinnan 4ekee‚nopeammasta toimituksesta. Paketti tuli nopeasti kotiovelle alle viikossa. Samoin tilasin Englannista paketin, joka tuli Royal Mailin ja suomen postin kautta 4 päivässä, ei siis Fedex. Seuraavan paketin tilasin Fedeksillä USA:sta economy luokassa. 9.5 se lähti matkaan ja tänään 18.5 se on ranskassa. Fedexin nettiseurannan mukaan se on seilannut usa:ssa, englannissa, ranskassa, ruotsissa ja taas ranskassa, saksassa ja taas ranskassa ja taas saksassa ja nyt ranskassa. Kun ihmettelin tätä, niin asiakaspalvelu 010... kertoi että ei se paketti oikeasti ole niitä mutkia tehnyt, vaan on kontteja merkitty väärin ja ne ovat olleet väärissä paikoissa ja lakko ransakssa on sekoittanut toimituksia ym. selitystä. Eli se Fedexin nettiseuranta on bulshittiä. Yksi syy on kuulemma se ekonomy luokka, joka sitten kestää ja kestää kun "paremmin maksetut" rahdit menevät sen economyn edelle. Paketti piti olla minulla 17.5. Eihän se nyt vielä ole paljon myöhässä, mutta tuo pakettiseurannan toimimattomuus kummaksuttaa. Kun kysyin että mistä minä sitten tiedän milloin paketti on vantaan tullissa nettitullausta varten, niin sanoivat soittavansa minulle, milloimkahan ....?

Pratkahiiri keskiviikko 18.5.2011 klo 10:45 Pratkahiiri

Jooh. Mä olen odottanut yli viikon, että saisivat kaksi viikkoa sitten USAsta lähteneen paketin Tallinnan pisteestä Helsinkiin. Siellä se on, eikä liiku mihinkään. Mun pitäisi kai itse mennä se sieltä hakemaan. (Menisinkin, jos ei olisi joka arkipäivä töissä kahdeksasta neljään.)

Mä en enää IKINÄ tilaa mitään joka kuljetetaan Fedexin kautta.

katri keskiviikko 15.6.2011 klo 18:29 katri

Ne on tainneet parantaa nyt toimintaansa. Lähettäjä antoi minulle jo lähettäessään tiedon, että kannattaa soittaa tuohon numeroon 010800515, että mihin aikaan olen kotona saapumispäivänä. Itse unohdin soittaa asiasta, he olivat käyneet oven takana klo 12. Soitin sitten vasta seuraavan päivän aamuna ja sovittiin että he toimittavat paketin samana päivänä klo 12-16. Paketti saapui jo 12.30. Aivan ok meni minun kohdalla, ei mtn moitittavaa.

bb torstai 22.9.2011 klo 15:43 bb

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.