Pe

18

Tam

2008

18:53

Perjantaipulma 3/2008

Kiskoliikenteen erikoisuutena on tarkkaan rajattu kulkuväylä. Tämä liikennemuoto käyttää nimensä mukaisesti kiskoja eikä niillä liikkuvalla kulkuvälineellä ole samanlaista joustavuutta liikkeissään kuten autolla. Nämä rajoitteet ovatkin innoittaneet monet pulmien laatijat mitä erikoisempiin tehtäviin. Tyypillinen tehtävämuoto on kahden tai useamman junan ohjailu vaihteissa. Ohitukset tuottavat päänvaivaa ja niin on mielenkiintoinen ongelma valmis ratkottavaksi.

Tämän viikon tehtävässä vaihdetaan junien järjestystä. Erään kaupungin ympärillä on kahdeksan rautatieasemaa, joita yhdistävät toisiinsa sekä suorat että kaarevat radat. Oheiseen kuvaan on merkitty asemilla seisovat junat numeroilla 1 - 7. Kahdeksas asema on tyhjä. Eräänä päivänä junansuorittaja halusi vaihtaa junien järjestyksen päinvastaiseksi siten, että juna numero 1 tulisi 7:n paikalle, numero 2 tulisi 6:n paikalle jne. Tehtävää mutkistutti kuitenkin se, että vain yhtä junaa saattoi kerrallaan siirtää yhden asemanvälin sille asemalle, joka kulloinkin sattui olemaan tyhjänä. Kaiken lisäksi vaihtoon saa käyttää vain 15 siirtoa. Pystytkö auttamaan junailijaa?

Tehtävää voi alkaa ratkoa piirtämällä paperille vastaava ratapiha ja irrallisille paperinpaloille junien numerot. Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Uuden vuoden alku jatkui melko helpon tehtävän parissa. Viikon 2/2008 perjantaipulma oli tuttu tehtävä takavuosien matematiikan oppikirjoista. Tehtävää lienee ratkottu monillakin koulun matikan tunneilla, sillä se liittyy läheisesti geometrian opiskeluun. Kartanon allasta laajennettiin kaivamalla nykyisen altaan jokaiselle sivulle suorakulmainen tasakylkinen kolmio. Näin altaan pinta-ala suureni kaksinkertaiseksi ja sen muoto säilyi entisellään vaahteroiden jäädessä paikoilleen.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.