Su

18

Syy

2011

16:20

Paholaisen palvelijatar

Yoko Tsuno -sarjakuvien ystäviä hemmotellaan tänä syksynä. Kauppoihin on juuri ilmestynyt 18. suomennettu albumi, joka on saanut nimekseen Paholaisen palvelijatar. Alkuperäinen seikkailu ilmestyi jo vuosi sitten ja oli kaikkiaan 25. seikkailu Yokon 40 vuotta kestäneellä taipaleella. Suomessa Yoko nähtiin ensimmäisen kerran pian ensiesiintymisensä jälkeen vuonna 1975, kun maineikas kotimainen Ruutu-sarjakuvlehti aloitti jännittävien tarinoiden julkaisemisen. Varsinainen Yoko Tsuno -albumien sarja käynnistyi vuonna 1988 Supertykki-tarinalla. Sittemmin albumeita on julkaistu noin vuoden välein ja vuoden tauon jälkeen tänä vuonna saamme jälleen täydennystä kirjastoomme. Yokon uusin albumi on vaihtanut formaattiaan ja on nykyään trendikkäästi kovakantinen ja hieman isokokoisempi kuin edeltäneet pehmeäkantiset painokset. Painoksella on mittaa sen verran, että se haastaa kirjahyllyni. Albumi ei nimittäin tahtonut mahtua pystyasennossa aiemmin ilmestyneiden laitosten jatkeeksi.

Yoko Tsuno: Paholaisen palvelijatarPaholaisen palvelijatar on huima seikkailu syvällä Maan uumenissa. Kaikki saa alkunsa, kun Yoko matkustaa yhdessä uuden ystävättärensä, Emilian kanssa Skotlantiin tapaamaan Yokon vanhaa ystävää Ceciliaa. Ylämaan jylhät maisemat on ikuistettu jälleen kerran uskomattoman upeasti ja pikkutarkasti. Albumi jatkaakin samaa tuttua korkeaa laatua, jota olemme tottuneet näkemään Roger Leloupilta, sarjan piirtäjältä. Jännittävä seikkailu alkaa rakentua, kun lähistön vanhan luostarin raunioista on löytynyt esineistöä 1200-luvulta. Yoko päättää ottaa selvää, mistä oikein on kysymys, ja samalla lähtee nopeatempoinen ja kutkuttavan jännittävä juoni liikkeelle. Paholaisen palvelijatar -albumissa pääsee jälleen näkemään henkeäsalpaavia vinealaisia laitteita ja rakennustyön taidonnäytteitä Maan sisuksissa. Lähes viisikymmensivuinen kertomus vie lukijansa mukanaan ja päästää otteestaan vasta loppumetreillä, kun kaikki arvoitukset saavat vastauksensa.

Leloup, Roger

Yoko Tsuno

Paholaisen palvelijatar

Kommentti

Uusin Yoko Tsuno Paholaisen palvelijatar on todella upea ja hieno. Jokaisen sarjakuvan ystävän must-hankinta. On vain suuri harmi,että tämä on viimeinen
egmontin suomeksi julkaisema Yoko-albumi.
Suomentamamatta jää monta ja alkunumeroistakin uusintoja kaivattaisiin. Puhumattakaan jos joku julkaisisi suomeksi niitä Yoko Tsuno Integraaleja.

Joka vuosi syntyy uusia sarjakuvasukupolvia ja Tsunoista pitävien määräkin väistämättä kasvaa,joten
Tsunojen arvo nousee kun tarjonta loppuu.

Yksi monista sunnuntai 18.9.2011 klo 18:30 Yksi monista

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.