La

23

Jou

2006

17:00

Organisaation tietojohtaminen

Tämän joulun ensimmäisen lahjan olen jo saanut. Monipuolinen ja erittäin hyödyllinen johtamisen koulutusohjelmani tuli tiensä päähän, kun sain perjantaina viimeisenkin kurssin tuloksen. Tämä varsinaisten opintojeni sivuainekokonaisuuteen kuuluva johtamiskoulutus oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Valtiotieteellisen tiedekunnan erinomaiset huippuopettajat takasivat myös erinomaisen opintosuorituksen ja myös hyvät arvosanat, joista kiittäminen on vain yksin itse opiskelijaa. Omat opintoni sujuivat suunnitelmien mukaan ja olen myös erittäin tyytyväinen erinomaisiin arvosanoihini, joita sain kokonaisuuteen kuuluvista eri kursseista. Viimeisimmän kurssin eli tietojohtamisen kurssin tulokset tulivat siis perjantaina ja sopivasti juuri ennen joulua, joten hyvällä omallatunnolla voin kutsua nyt loppuun suoritettua sivuainekokonaisuutta pieneksi joululahjaksi itselleni.

Opintoni ovat sujuneet muutenkin aikataulun ja suunnitelmien mukaisesti. Saatuani nyt päätökseen johtamisen sivuaineen jää jäljelle enää matematiikan sivuainekokonaisuus, josta puuttuu vielä yksi suorittamaton kurssi. Tämän olen aikatauluttanut ensi keväälle. Johtamiskoulutus ei ollut minulle aivan uusi tuttavuus, sillä olen jo aiemmin elämässäni törmännyt johtamisen eri elementteihin monissakin eri tilanteissa. Koulutus oli kuitenkin tarpeellinen, sillä se avarsi jälleen maailmankuvaani ja antoi uusia eväitä kohdata tulevia haasteita tälläkin saralla. Koulutusohjelma alkoi aivan alusta sisältäen johtamisen perusteet ja jatkuen siitä joustavasti strategiseen johtamiseen. Henkilöstöjohtamisen jälkeen olikin sitten aika keskittyä omalle alalleni tärkeään tietojohtamiseen. Tietojohtamisen tavoitteena on luoda tutkimustiedon avulla yleiskuva tiedon ja tietojärjestelmien sekä johtamisen ja organisaation erilaisten toimintajärjestelmien keskinäissuhteesta tarkastelemalla tietotyötä ja tietohallintoa monista eri näkökulmista.

Choo, Chun Wei: Knowing OrganizationTietojohtamisen kurssille sopii mainiosti Kenneth ja Jane Laudonin lähes täydellisyyttä hipova ja jokseenkin aiheensa läpikotaisin tyhjentävä teos Management Information Systems: Managing the Digital Firm. Erityisen mieleenpainuva kurssikirja on Toronton yliopiston professori Chun Wei Choon kurssikirja The Knowing Organization. Tämä opus käy läpi tietämysorganisaation johtamisen haasteet ja kertoo, miten organisaatiot etsivät, luovat ja käyttävät informaatiota. Kirja on suositeltavaa luettavaa kaikille johtamisen kanssa työtä tekeville. Se selittää asiantuntevasti, miksi toiset organisaatiot pystyvät vastaamaan muuttuvan ympäristön haasteisiin nopeammin ja täsmällisemmin sekä myös onnistuvat muutoksissaan ulkoisten paineiden alla. Choon kirja antaa hyvät eväät johtaa kaikenlaista tietoa ja tietämystä, jota organisaatiot tarvitsevat menestyäkseen.

Choo, Chun Wei

Knowing Organization

How Organizations Use Information to Construct Meaning, Create Knowledge, and Make Decisions

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.