Ma
30
Huh
2007
17:04
Oklahoma!
Oklahoma on yksi Yhdysvaltojen osavaltioista. Alkujaan Oklahoma oli intiaanireservaatti, josta tuli 46. osavaltio 16. marraskuuta 1907. Osavaltion nimi tulee Choctaw-intiaanien kielestä, missä okla tarkoittaa ihmistä ja homma punaista väriä. Kirjaimellisesti osavaltion nimi tarkoittaa punaista ihmistä, jonka miellämme yleensä juuri intiaaniksi tai "punanahaksi", kuten lapsilla oli takavuosina tapana sanoa. Oklahoman historia alkaa jo paljon ennen osavaltioksi julistamista, sillä suurin osa maasta hankittiin vuonna 1803 intiaanien uudelleensijoitusta varten. Koko 1800-luvun alku oli monien intiaaniheimojen uudelleenasutusta aina Yhdysvaltojen sisällissotaan, joka käytiin vuosina 1861 - 1865.
Pian sisällissodan jälkeen uudisasukkaat alkoivat vaatia hallitukselta lisää maata asutettavaksi. Kongressi hyväksyikin asetuksen vuonna 1887, jolla hallitus velvoitettiin aloittamaan neuvottelut alkuperäisheimojen kanssa maan jakamisesta uudisasukkaille. Suuri uudisasutusinvaasio alkoi muutaman vuoden kuluttua, kun kuuluisa ryntäys Oklahomaan toteutettiin vuonna 1889. Maaliskuun 23. päivänä Yhdysvaltojen silloinen presidentti Benjamin Harrison allekirjoitti lain, jolla noin 8 000 neliökilometriä asuttamatonta maata osoitettiin uudisasukkaille. Huhtikuun 22. päivänä vuonna 1889 Oklahoman rajat avautuivat ja niin oli saanut alkunsa uusi luku osavaltion historiassa.
Valtion alkuajoista kertoo maailmankuulun säveltäjä-sanoittajakaksikon Richard Rodgersin ja Oscar Hammersteinin jo klassikoksi muodostunut musikaali Oklahoma! Teos syntyi pian valtion muodostamisen jälkeen vuonna 1943, ja siitä tehtiin Hollywoodin kultaisella musikaaliaikakaudella elokuva vuonna 1955. Niin elokuva kuin musikaalikin ovat ehdottomasti kevyen klassisen musiikin helmiä. Monet musikaalin sävelistä soivat aika ajoin eri tilanteissa, ja ehkä kaikkein tunnetuin laulu onkin avauskappale "Oh, What a Beautiful Morning". Muita tunnettuja lauluja ovat "The Farmer and the Cowman" unohtamatta itse nimikkosävelmää "Oklahoma!"
Musikaali on erittäin pirteä ja helppoa kuunneltavaa. Monet laulut jäävät helposti mieleen melodisuutensa ansiosta. Kuunnellessaan musikaalia tai katsoessaan siitä tehtyä elokuvaa voi helposti kuvitella, millaista elämä oli sata vuotta sitten Yhdysvalloissa. Kävin Oklahomassa vuonna 1988, jolloin se oli jo hyvin uudenaikainen osavaltio eikä menneistä ajoista juuri ollut merkkejä muualla kuin museoissa. Vaikka ei olisikaan matkalla Oklahomaan, kannattaa hyvästä musiikista pitävien hankkia musikaali levystöönsä.
Oh, What a Beautiful Mornin' There's a bright golden haze on the meadow There's a bright golden haze on the meadow The corn is as high as an elephant's eye, An' it looks like it's climbin' clear up to the sky. Oh, what a beautiful mornin', Oh, what a beautiful day. I got a beautiful feelin' Ev'rything's goin' my way. All the cattle are standin' like statues All the cattle are standin' like statues They don't turn their heads as they see me ride by, But a little brown mav'rick is winkin' her eye. Oh, what a beautiful mornin', Oh, what a beautiful day. I got a beautiful feelin' Ev'rything's goin' my way. All the sounds of the earth are like music All the sounds of the earth are like music The breeze is so busy it don't miss a tree, And a ol' weepin' willer is laughin' at me! Oh, what a beautiful mornin', Oh, what a beautiful day. I got a beautiful feelin' Ev'rything's goin' my way. Oh, what a beautiful day! Richard Rodgers - Oscar Hammerstein II
- Julkaistu
- Maanantaina 30.4.2007 klo 17:04
- Linkki
- Oklahoma!
- Luokka
- Musiikki
- Edellinen
- Donitsit
- Seuraava
- Vappuaaton jälkeen
- Arvostelu

- Avainsanat
