Ke

28

Mar

2007

18:06

Neljäs kausi kuutamolla

Konnankoukkuja kahdelle: kausi 4Konnankoukkuja kahdelle (Moonlighting) -televisiosarjan DVD-julkaisut jatkuvat nyt neljännen tuotantokauden jaksoilla. Paketti tuli kauppoihin jo aikoja sitten, mutta aikapulan vuoksi pääsin sen kimppuun vasta tänä syksynä. Tässä välissä on ehtinyt tulla myyntiin viideskin ja samalla viimeinen tuotantokausi, mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Neljäs kausi jatkaa siitä, mihin kolmas päättyi. Hauskat jakson mittaiset kertomukset erinomaisine näyttelijöineen (Cybill Shepherd ja Bruce Willis) ovat nautittavaa katseltavaa juuri tällaisina pimeinä syysiltoina. Vaikka sarjan tekemisestä on jo iäisyys eli parikymmentä vuotta, ei aika ole juurikaan päässyt kuluttamaan Konnankoukkujen viehätystä. Sarjan nimen suomennos sen sijaan olisi kaivannut vähän enemmän mietintää, mutta tämä on jäänyt jo niin monien mieleen, ettei sen uudelleenkäännös taida enää onnistua. Alkuperäinen englanninkielinen nimi Moonlighting viittaa sarjassa häärivien yksityisetsivien toimiston nimeen Blue Moon Investigations. Sillä ei siis ole mitään tekemistä kuutamon kanssa. Tämä TV-sarja on harmitonta ja viihteellistä huumoria, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.