Ma

27

Elo

2007

17:33

Neljännesvuosisata tunnelijunaa

HKL: Tunnelijunasta suosikiksiHelsingin metro täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Ikä on kunnioitettava, vaikkakin vielä nuoresta veijarista onkin kysymys. Metron historia on koottu nyt kirjaksi, jonka voi ostaa liikennelaitoksen palvelupisteistä. Kävin ostamassa kirjan lauantaina eli pian sen ilmestymisen jälkeen. Kirjat olivat lähes loppuunmyytyjä, sillä sain toiseksi viimeisen kappaleen. Varmasti teoksia tulee vielä lisää myyntiin, joten halukkaat saanevat oman kappaleensa. Kaikesta päätellen kirja on suosittu, sillä niitä oli tuonakin lauantaiaamupäivänä ehditty myydä jo lukuisia.

Tunnelijunasta suosikiksi -historiikki on taidokkaasti ja laadukkaasti toimitettu. Kirja kertoo mielenkiintoisella tavalla metron historiaa kuvin ja tekstein. Teoksessa on runsas kuvitus metron eri rakennusvaiheista Helsingissä. Muutamat kuvat muistuttavat hauskalla tavalla elämänmenosta vain muutama vuosikymmen sitten. Lukuisat matkustajien pikkukertomukset elävöittävät mukavasti historiikkia ja kertovat ihmisten mielikuvista tunnelijunan eri vaiheissa. Helsingin liikennelaitos on myös muistanut värikkäästi metron neljännesvuosisataista rajapyykkiä, ja mainoksissa on näkynyt hupaisia iskulauseita, kuten YourTube ja tunnelijuna. Ehkäpä historiikin seuraava osa ilmestyy jälleen 25 vuoden kuluttua, kun metro on saavuttanut niin sanotun miehen iän.

Tolmunen, Tapio (toim.)

Tunnelijunasta suosikiksi

Helsingin metro 25 vuotta

  • ISBN: 978-952-5640-05-2
  • Kustantaja: HKL

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.