La

6

Tam

2007

14:39

Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle

Kävin eräänä kesänä pienoismallinäyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa. Olin tuolloin aikeissa hankkia Wasa-laivan pienoismallin koottavaksi pimeitä syysiltoja varten. Sittemmin kyllä hankinkin kyseisen koottavan laivan, mutta projekti on venähtänyt (odotusten mukaan) pitkähköksi. Mitään kiirettä minulla ei ole ollut tämän projektin kanssa, ja se saakin edetä verkkaisesti aina sitä mukaa kuin aikaa tehtävään löytyy.

Topi Falkenberg: Markalla Mallorcalle, kahdella KanarialleMessuilta en laivamallia löytänyt, mutta muuta mielenkiintoista kyllä tarttui mukaan. Suomen Ilmailumuseon ständiltä löysin mielenkiintoisen julkaisun, joka kertoo suomalaisen chartermatkailun vuosikymmenistä. Tämä museon julkaisu numero 2, Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle, on mielenkiintoinen kertomus siitä, miten meille suomalaisille niin rakkaaksi muodostunut etelänmatkailu alkoi ja miten se siitä sittemmin kehittyi. Kirjanen on mielenkiintoinen teos ja sisältää paljon mielenkiintoista asiaa valmismatkojen myyjistä ja ilmailuhistoriamme lentoyhtiöistä.

Valmismatkapaketit eli niin sanotut etelänmatkat löivät itsensä läpi viimeistään 1970-luvulla. Tuolloin moni valmismatkoja myyvä matkatoimisto aloitti toimintansa tai ainakin ryhtyi myymään koko kansalle edullisia matkapaketteja etelän lomakohteisiin. Näistä lomakohteista suomalaisille on ehkä kaikkein tutuin Kanarian saaret. Muitakin kohteita toki etelästä löytyy, mutta juuri Kanaria yhdistetään usein kansalaisten talvimatkakohteisiin.

Talvi täällä pohjolassa on parhaillaan meneillään, ja niin ovat myös monet suomalaiset jälleen suunnanneet talvilomansa kohti etelän lämpöä. Mikäs siinä on lyhentäessä muuten niin pitkää ja pimeää talviaikaa kuin juuri viikon tai parin oleilu aurinkoisessa lomakohteessa. Tosin viihtyä pitää tuhansien muidenkin turistien kanssa, mutta eihän se menoa haittaa, päinvastoin. Monet ovat löytäneet uusia tuttavuuksia matkoillaan tai ovat muuten vain tutustuneet paikalliseen kulttuuriin, jos sitä nyt matkailuteollisuuteen erikoistuneessa maassa paljon pääsee näkemään. Olen itsekin käynyt moneen otteeseen Kanarian saarilla talvilomaa viettämässä ja varmasti taas lähden jonakin talvena lunta ja kylmää pakoon.

Falkenberg, Topi (toim.)

Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle

Suomalaisen chartermatkailun vuosikymmenet

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.