Ti

4

Elo

2009

18:56

Läpivienti pöytään

Toimistolaitteet sähköistyvät ja lisääntyvät kaiken aikaa. Nykyaikaisella työpöydällä on mikrotietokone, näyttö, hiiri, kirjoitin, kaiuttimet, skanneri ja muita vempeleitä. Kaikille näille on yhteistä erinäinen määrä kaapeleita ja johtoja, sillä langaton toimisto ei ole vielä lyönyt täysin itseään läpi, vaikka langattomia yhteyksiä on kehitelty jo vuosia. Laitteet tarvitsevat myös sähköä, jota sitäkin voidaan kuljettaa ilman johtoja. Nikola Tesla teki ensimmäiset eksperimentaaliset kokeet sähkön ilmakuljetuksesta jo sata vuotta sitten, mutta vielä saamme odottaa tämän keksinnön kaupallista hyödyntämistä.

Laitteiden lisääntyessä kasvaa myös kaapelien määrä. Pian osa pöydän pinta-alasta peittyy hallitsemattoman kaapelisotkun alle. Näin kävi myös omalle työpöydälleni. Päätin kuitenkin järjestää kaapelit ja ryhdyin tuumasta toimeen. Tavoitteena oli tehdä kaksi halkaisijaltaan noin 60 millimetrin reikää pöydän kanteen ja vetää kaapelit niistä pöydän alle pois silmistä. Kävin Herttoniemen Etolasta ostamassa kaksi reikätulppaa, joiden halkaisija oli juuri sopivat 58 milliä. Clas Ohlsonin rautakaupasta löytyi edullinen reikäsahasetti, josta valitsin 57 millin terän. Poraksi sai kelvata aiemmin hankkimani Cotech-sähköporakone, jolla reiän tekeminen kävi muutamassa sekunnissa.

Pöydän molempiin päihin syntyi nopeasti läpivienti, jonka reunoja vielä viimeistelin hiekkapaperilla ennen kuin painoin reikätulpan paikoilleen. Viimeinen tehtävä tässä yhden illan projektissa olikin mieluinen, sillä sain vihdoinkin vetää johdot siististi pöydän kannen läpi. Muovinen reikätulppa suojaa reiän reunoja aina kun johtoja joutuu järjestelemään. Riittävän kokoinen reikä on tärkeä, jotta isommatkin pistokkeet mahtuvat siitä läpi vielä silloin, kun sen läpi on jo pujotettu johtoja. Omatekoisten reikien ja tarvikkeiden hinnaksi tuli yhteensä alle 12 euroa. Tästäkin summasta leijonanosan vei monikäyttöinen reikäsahasarja.

Kaapeliläpiviennin tarvikkeet

Keräsin oheiseen listaan tarvikkeet, joita läpiviennin tekemiseen tarvitaan.

  • 2 kpl reikätulppa; valkoinen; halkaisija 58 mm; 0,85 € / kpl; Etola
  • 1 kpl reikäsahasarja; tuotenumero 30-795; 9,95 €; Clas Ohlson
  • 1 kpl Cotech-iskuporakone; tuotenumero 30-9317; 32,50 €; Clas Ohlson
  • 1 kpl hiomapaperilajitelma; tuotenumero 30-9168; 7,90 €; Clas Ohlson

Kommentti

Kaapeleiden järjestämisestä saa pienellä vaivalla paljon iloa. Reikää en ole vielä tehnyt, mutta USB-piuhat liitin USB-haaroittimeen pöydän alla. Näin tulee pöydälle vain yksi USB-johto. Mikä parasta, kaikki härvelit saa liitettyä koneeseen vain yhden johdon tökkäämällä.

Alpolainen keskiviikko 5.8.2009 klo 15:52 Alpolainen

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.