Ma

14

Jou

2009

17:12

Kuvia Bergenistä

Bergenin kirjasto on avannut kuvagallerian Internetiin. Kirjasto on Norjan toiseksi suurin julkinen kirjastoinstituutio, joka on perustettu vuonna 1872. Bergenin kaupunki Norjan länsirannikolla on puolestaan tullut tutuksi maailmalle kuuluisan säveltäjänsä, Edvard Griegin (1843 - 1907) myötä. Flickr-kuvanjakopalvelussa avatussa kuvakokoelmassa onkin lukuisia kuvia, joissa mestarisäveltäjä Grieg poseeraa tutussa hahmossaan. Toinen kansallissankari on viulisti Ole Bull (1810 - 1880), joka niin ikään oli lähtöisin Bergenistä, vaikka tulikin paremmin tunnetuksi kiertueillaan eritoten Yhdysvalloissa.

Kirjaston kuvakokoelmassa on noin pari sataa mustavalkoista valokuvaa 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. Kuvat kertovat omalla tavallaan ajasta reilut sata vuotta sitten. Ihmiset pukeutuivat tuolloin luonnollisesti eri tavalla kuin tänään. Samoin asuntojen sisustukset olivat toisenlaisia nykyaikaan verrattuna. Vanhat valokuvat ovat arvokkaita muistoja menneistä ajoista ja ne ovat lukumäärältään myös harvinaisia toisin kuin 2000-luvulla. Maailman dokumentointi valokuvin oli valokuvauksen alkutaipaleella kallista ja vaivalloista eikä sitä siksi harrastettu samalla tavalla runsain mitoin kuin meidän digikamera-aikakaudellamme. Kirjaston valokuva-aarteisiin kannattaa käydä tutustumassa ja tehdä ilmainen virtuaalimatka menneeseen.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.