To

24

Tou

2007

17:00

Keskeneräinen katutyö

Odottelin muutama viikko sitten raitiovaunua Hämeentien varrella. Noin puoli kahdeksan aikaan aamulla jalkakäytävälle ajoi rakennusviraston kuorma-auto. Auton lavalla oli pieni kaivuri, jonka työmiehet ajoivat kuormurin lavalta kadulle. Samaan aikaan ilmestyivät muoviset neonväriset kartiot katutyön merkiksi. En jäänyt seuraamaan työn edistymistä tämän kauempaa, sillä vaununi saapui pysäkille ja oli aika jatkaa matkaa. Seuraavana aamuna saavuin jälleen samaan paikkaan odottamaan raitiovaunua. Luonnollisesti olin kiinnostunut, mitä jalkakäytävälle oli edellisen työpäivän aikana tehty. Katuun oli ilmestynyt pieni suorakaiteen muotoinen reikä kooltaan noin metri kertaa puoli metriä. Asvalttipinta oli leikattu siististi ja työn päätteeksi kaivanto oli täytetty hiekalla. Minulle oli pienoinen yllätys, että katutyö oli sujunut näinkin ripeästi eli siis vain yhden työpäivän aikana. Mielikuvani hitaasti edistyvistä kaupungin katutöistä ja viikkokausia ammottavista kaivauksista sai päivityksen positiiviseen suuntaan.

Hämeentiellä tehdystä katutyöstä on kulunut nyt muutama viikko. Yhä edelleen odottelen aamuisin raitiovaununi saapumista samalla paikalla, jossa rakennusviraston ahkerat työntekijät kävivät askaroimassa katuun nyttemmin hiekalla täytetyn aukon. Aukkoa ei ole näiden viikkojen aikana käyty peittämässä uudella asvalttipinnalla ja hiekka on päässyt jalankulkijoiden jaloissa leviämään pitkin jalkakäytävää. Katutyö näyttäisi olleen jonkinlaisella tonttien rajalla, sillä juuri tuossa kohdassa on rakennusviraston tekemän aukon lisäksi iso hiekkakasa talven hiekoitusten jäljiltä. Tätä ei-kenenkään-maata ei näytä yksikään taloyhtiö siivoavan tai hoitavan ja siksi tuo osuus jalkakäytävää on muuttunut kovin rähjäiseksi. Mielikuvani ripeästi edistyneestä katutyöstä rappeutuu päivä päivältä ja on vaarassa palata entiselleen. Aivan selvästikin aukko odottaa asvaltointitroikan saapumista, joka varmaankin tulee viimeistelemään työn aikanaan. Töiden koordinointi ei näyttäisi parantuneen, vaikka esimerkiksi tietotekniikka on tullut avuksi monille aloille. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, milloin salamana alkanut työ saadaan lopulta päätökseen.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.