Ti

5

Syy

2006

17:09

Kesätentin tulos

Sain kesätentin tuloksen tänään ja olen arvosanaan erittäin tyytyväinen. Ja miksi en olisi? Yleensä tenttien tulosten ei pitäisi olla yllätys opiskelijalle, jos hän vain on ahkeroinut ja tuntee hallitsevansa tentittävän asiakokonaisuuden. Tenttitulos on yllätys vain silloin, kun tietää valmistautuneensa huolellisesti, mutta silti menestys ei ole odotetunlainen. Kesätentissä kuulusteltiin henkilöstöjohtamisen kurssikokonaisuus. Tentittävänä oli kolme kirjaa, joista ehdottomasti mainitsemisen arvoinen on Dave Ulrichin Human Resource Champions. Dave Ulrich: Human Resource Champions Tässä teoksessa Ulrich käsittelee perinpohjaisesti henkilöstöhallinnon roolia organisaatioissa. Kirja on mielenkiintoista luettavaa kannesta kanteen, ja myös muillekin kuin vain valtiotieteen opiskelijoille.

Koko kuuma kesä kului kirjoja kahlatessa. (Jos huomasit, niin edellisessä virkkeessä jokainen sana alkaa k-kirjaimella!) No, asiaan: Alun perin tarkoituksenani oli toki osallistua myös varsinaiseen opetukseen, mutta kevään luennot eivät yksinkertaisesti sopineet kalenteriini. Tästä seurauksena olikin sitten kolmen kirjan kuulustelu yhdellä kertaa. Kahdellakin kirjalla olisin pärjännyt, jos olisin keväällä osallistunut luentokuulusteluun. Mutta mitäpä muuta sitä kesällä tekisikään, kuin panostaisi itseensä ja opiskelee mielenkiintoisia asioita.

Ulrich, Dave

Human Resource Champions

The Next Agenda for Adding Value and Delivering Results
Kuva: Bookplus

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.