Ti

5

Hel

2008

18:23

Käsialafontti

Omaperäisyys ja persoonallisuus erottavat ihmisiä toisistaan. Näissä ominaisuuksissa ei tietenkään voi olla mitään vikaa, vaikka niistä joskus keskustellaankin enemmän negatiiviseen sävyyn kuin positiivisina ominaisuuksina. Joku voi pukeutua persoonallisesti ja päästä näin keskustelunaiheeksi. Omaperäisyys puolestaan voi tuottaa uusia innovaatioita, kun ihminen ajattelee omalla tavallaan eikä kuten muut. Omaperäisistä keksinnöistä ei aina ole etua. Niillä voi erottua toisinaan jopa liikaakin. Omaperäisiä ideoita käytetäänkin usein myös yritysten tuotteissa ja palveluissa erottamaan niitä kilpailijoiden tarjonnasta. Näistäkin huolimatta ihmisten erilaisuus on rikkaus, joka vie kehitystä eteenpäin.

FontifierPersoonallisuuttaan voi toteuttaa monin tavoin. Tietojenkäsittelyssä sen toteuttaminen käy kätevästi luomalla esimerkiksi omaperäisen tietokoneohjelman. Muitakin tapoja toki on. Yksi uusimmista kotkotuksista on oman tekstityylin eli fontin laatiminen käsialastaan. Idea on erinomainen, sillä kenelläkään muulla ihmisellä ei taatusti ole samanlaista leikkausta. Fontifier-palvelussa oman fontin tekeminen käy käden, vai pitäisikö tässä nyt sanoa kynän käänteessä. Fontti syntyy seitsemässä yksinkertaisessa vaiheessa.

Aluksi tulostetaan temppulevy eli mallipohja kirjaimista, numeroista ja välimerkeistä. Mallipohjan saa luonnollisesti myös meille tutuilla suomalaiseen aakkostoon kuuluvilla kirjaimilla. Toisessa vaiheessa kirjoitetaan omalla käsialalla kirjaimet ja numerot mallipohjaan. Kynäksi suositellaan teräväkärkistä huopakynää. Seuraavaksi täytetty lomake skannataan kuvanlukijalla ja tallennetaan kuvatiedostoksi. Palvelu tunnistaa tyypillisimmät kuvaformaatit. Neljännessä vaiheessa kuva ladataan palveluun, jonka jälkeen siitä muodostetaan fontti. Viides vaihe on esikatselu, jossa voi myös ostaa muodostetun fontin. Hinta on 9 dollaria eikä se päätä huimaa. Kuudennessa eli toiseksi viimeisessä vaiheessa valmis fontti ladataan omalle koneelle. Lopuksi fontti asennetaan käyttöjärjestelmässä, jonka jälkeen se on käytettävissä eri ohjelmissa, kuten tekstinkäsittelyssä. Palvelu on helppokäyttöinen ja taatusti oivallinen tapa toteuttaa omaa persoonallisuuttaan monin eri tavoin.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.