Ma

14

Elo

2006

17:57

Kallista kuluttamista

Piraattituotteet eli tuoteväärennökset ovat lisääntyneet valtavasti viime vuosina. Ongelma alkaa olla jo niin suuri, että eräissä maissa piraattituotteen ostaja voi saada huomattavat sakot. Kuluttajalehti 5 / 2006 Uusin kuluttajalehti (5 / 2006) osaa kertoa, että esimerkiksi Italiassa tuoteväärennöksen ostaja voi saada jopa 10 000 euron sakot. Tällainen lovi lomabudjettiin panee varmasti turistin miettimään parikin kertaa, kannattaako riskeerata tuoteväärennökseen. Italia on yksi muodin ja muotoilun huippumaista maailmalla, joten valtion tiukka suhtautuminen piraattituotteisiin on ymmärrettävää. Väärennetyn tuotteen ostamisessa piilee myös muita vaaroja.

Kuluttaja on yleensä aina omillaan ostettuaan väärennetyn merkkituotteen. Tuotteisiin ei sovelleta takuuta eikä muitakaan etuja, joita valmistaja mahdollisesti tarjoaa. Jopa tuotteen korjaaminen saattaa muodostua ongelmaksi, sillä kaikki korjaamot eivät välttämättä korjaa muita kuin aitoja alkuperäistuotteita. Mitä tulee itse piraattituotteen tuotantoon, nousee esille vielä enemmän erilaisia kysymyksiä. Usein nämä tuotteet on valmistettu maissa, joissa ei valvota tuotantoprosessia eikä muutenkaan noudateta eettisiä tuotantomenetelmiä. Seurauksena on huono laatu ja tietysti halpa hinta. Alhainen hinta selittyy useimmiten alhaisilla tuotantokustannuksilla, kuten minimaalisilla palkoilla sekä huonoilla raaka-aineilla ja materiaaleilla.

Halpa merkkituotteelta näyttävä valmiste on tietenkin houkutteleva tuliainen matkalta. Kukapa ei kulkisi Espan puistossa Rolex ranteessaan tai merkkivaatteet yllänsä. Ulkopuolisen on nopeasti mahdotonta sanoa, onko kyseessä aito tuote vai väärennös. Vasta tarkempi tutustuminen saattaa paljastaa totuuden. Tuoteväärennösten ostaminen tukee yleensä laitonta kauppaa ja pimeitä markkinoita. Liiketoiminnan takana onkin usein järjestäytynyt rikollisuus, ja toiminnalla rahoitetaan muuta rikollista toimintaa. Kuluttajan kannattaakin miettiä etukäteen, ovatko kalliit ja muodikkaat merkkituotteet aivan välttämättömiä hänelle.

Kommentti

Merkkituotteiden väärennökset ovat monessa mielessä haitallisia myös muulta kannalta. Markkinoilla on monissa tuoteryhmissä myös paljon hyvälaatuisia tuotteita, jotka eivät ole minkään johtavan merkkituotevalmistajan valmistamia, vaan usein pienempien yritysten tuottamia, jotka pyrkivät ostajien itse määrittelemällä laatutasolla tyydyttämään sen tarpeen, joka heillä ostotilanteessa on. Merkkituotteen valmistaja on aidossa tuotteessa ikäänkuin vakuutusyhtiö tietylle laatutasolle. Ostajalle itselleen ei jää tuolloin yhtä paljon vastuuta ostamansa hyödykkeen kelvollisuuden tarkistamisesta. Valitettavaa on nimittäin se, että piraattituotteet ovat usein niitä kaikkein halvimpia, jolloin myöskin monissa tapauksissa nämä hyvän, mutta kohtuuhintaisen ei-merkkituotteen valmistajat menettävät siinä, että ostaja, joka ei halua maksaa aidosta merkkituotteesta ostaakin eettisesti arveluttavan - usein sen kaikkien huonoimman - tuotteen.

Monipuolinen tarjonta niin merkkituotteiksi luokiteltavia kuin vähemmän tunnettuja tuotteita pitää hyvä tasapainon markkinoilla. Järkevä ihminen harkitsee aina tapauskohtaisesti, mikä on merkkituotteen arvo itselle. Itselläni on toki paljon merkkituotteita, jotka on harkiten ostettu (esim. sellaiset urheiluvarusteet, joita käytän usein, useimmat kalliimmat elektroniset laitteet, jne), mutta myös paljon oman laatukontrollini läpi käyneitä erittäin hyviä tuotteita, joiden hinta on ostettaessa ollut selvästi merkkituotetta halvempi, mutta laatu käyttötarkoituksen kannalta oikea (esim. monet harvoin tarvittavat työkalut). Olen opettanut myös lapseni suhtautumaan kriittisesti merkkituotteisiin, jottei niitä osteta vain oman imagon vuoksi, vaan juuri laadun, toimivuuden ja sopivuuden mukaan.

Solaris tiistai 15.8.2006 klo 14:15 Solaris

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.