Pe
12
Tou
2006
17:59
K niin kuin Kossumarket
Pian suomalaiset saavat kaikki peruselintarvikkeensa yhdestä marketista. Ostoskoriin sujahtaisi kohta pottujen ja lenkkimakkaran sekaan niin kossu kuin vissykin. Jos Keskon pääjohtajan Matti Halmesmäen ehdotus toteutuu, syntyy Citymarketteihin viinanurkkaus. Tavoitteena olisi saada koko Alkon repertuaari elintarvikekauppoihin. Kun viinien myyntiä ei ole saatu vapautettua päivittäistavarakauppoihin, niin Kesko näyttää vaihtavan aiheen astetta kovemmaksi suomalaisessa alkoholipoliittisessa keskustelussa. Ehdotetuissa alkoholiosastoissa myytäisiin sekä viinejä että miestä väkevämpiä alkoholijuomia. Rahastuksesta ja asiakkaiden täysikäisyydestä vastaisi kaupan oma kassa ja valvonnasta Alko.
Viinien vapauttamisessa maitokauppaan ei ole mielestäni suurta haittaa. Raavaat suomalaiset miehet kun eivät ole tottuneet mietoihin rypälemehuihin. Ne ovat enemmänkin niitä lasten pillimehuja. Viinit jäisivät näin kaupan hyllyille. Siellä ne sitten saisivat ikääntyä ja kehittyä ihka oikeiksi laatuviineiksi. Kossua sen olla pitää! Täällä kylmässä pohjolassa pitää pysyä lämpimänä ympäri vuoden. Tässä suhteessa monet ovat ymmärtäneet koulun biologian tunnin opetuksen tasalämpöisyydestä ehkä hieman väärin. Mitä tulee kaupan kassoihin, niin en usko, että niillä olisi kovin suurta mahdollisuutta menestyä Alkon myyjien veroisina asiakaspalvelijoina. Harva se päivä saamme paikallisuutisista kuulla, miten kivijalkakaupan kassa on taas ryöstetty. Jos kyläkaupassa olisi vähäisen käteisen lisäksi mahdollista pistää pullo poveen, niin kyllä siinä moni Siwa pääsee taas Poliisi-TV:n iltaohjelmaan äimisteltäväksi.
Kaimani Halmesmäki on tervetullut arkipäiväkävelylle Hakaniemeen ja Sörnäisiin. Kannattaisi nimittäin kerrankin jalkautua sieltä mustasta limusiinista ihan tavallisten kaduntallaajien joukkoon. Pelkästään ratikkamatka seiskalla ympäri kantakaupungin on jo sinänsä elämys. Jatkuva pelko saada seuraavassa kurvissa syliinsä epäsiisti, haiseva ja huojuva ihmismytty pitää skarppina. Elämystä voi harjoitella myös odottamalla ratikkaa rautatieaseman pysäkillä. Jos nämä kokemukset eivät vielä vakuuta suomalaisen alkoholipolitiikan toimivuutta, suosittelen viinaosaston prototyypin rakentamista Harjutorin S-markettiin. Sieltä saa uskoakseni autenttista palautetta siitä, miten käy kun kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuvat.
- Julkaistu
- Perjantaina 12.5.2006 klo 17:59
- Linkki
- K niin kuin Kossumarket
- Edellinen
- Pasta Bolognese
- Seuraava
- Siivouspäivä
- Avainsanat