Ke
19
Mar
2008
19:59
Ja aurinko nousee - osa 2
Ernest Hemingwayn kirja Ja aurinko nousee on mainio matkakertomus, mutta myös melkoinen juopotteluteos. Maailmankuulu kirjailija oli tunnettu paitsi teoksistaan mutta myös alkoholismistaan. Espanjaan ja osin Ranskaan sijoittuva novelli kertoo kaunistelematta monista juopottelusessioista mutta myös maukkaista ja ylen tukevista aterioista, joita kirjassa syödään tuhka tiheään. Alkoholi on muutamissa pienissä kertomuksissa pääosassa, vaikka huomion viekin loppupuolelle sijoittuva yksityiskohtainen kuvaus kuuluisasta härkäjuoksusta ja Pyhän Ferminin fiestasta. Myöhemmällä iällään Hemingwayllä oli vakava alkoholiongelma, joka lienee vienyt hänet lopulta hautaan ihailijoidensa mielestä turhankin ennenaikaisesti.
Kirjassa riittää juopottelua mutta myös hyvän viinin nautiskelua. Juopottelu on kirjassa niin silmiinpistävää, että laskin lukiessani seurueen juoneen yhteensä noin sata kertaa erilaisia ryyppyjä, viinejä ja olutta. Juomisen lisäksi Hemingway kuvaa mitä ilmeisemmin maittavilta maistuneita aterioita. Kirjan vajaan kolmensadan sivun matkalla seurue syö aamiaisen neljä kertaa, lounaan ja päivällisen kahdeksan kertaa sekä illallisen kerran. Aterioiden välillä syödään välipaloja moneen otteeseen. Ravintoloita ja baareja Hemingway luettelee likimain nelisenkymmentä niin Pariisissa kuin Espanjankin puolella. Paikkoja kertyy yksi noin joka kuutta sivua kohden kun taas erilaisia juomia luetellaan melkein joka toisella sivulla. Olen kerännyt oheiseen taulukkoon kirjassa mainitut juomat määrineen.
Alkoholijuomia ja niiden määriä Juoma Määrä Annos a vieux marc 2 annos absintti 4 annos aguardiente 1 annos amontillado 1 annos Anis del Mono 1 annos apéritif 1 annos Chablis 1 pullo Château Margaux 1 pullo fin useita annos fine à l'eau 2 annos Fundador 2 pulloa Fundador 2 annos Izzarra 1 annos Jack Rose 1 annos kahvi 13 annos konjakki 1 pullo konjakki 2 annos konjakki ja sooda 1 annos likööri 1 annos Martini 3 annos olut useita pullo olut 6 pullo olut 6 annos Pernod 2 annos portviini 1 annos punaviini 1 annos rioja alta 5 pullo rommitoti 1 annos ryyppy 10 annos ryyppy useita annos samppanja 3 pullo sherry 1 annos sitruunamehu 1 annos vermutti 1 annos viini 7 litra viini 2 annos viini 10 pullo viini 1 leili viskigrogi 8 annos Ja aurinko nousee -kirjan toinen kiehtova aihe on matkailu ja eritoten seikkaperäiset kuvaukset 1920-luvun Pariisista sekä Pohjois-Espanjasta. Hemingway kuvaa katu kadulta eräänkin illan kävelyretkeä läpi Pariisin keskustan. Tutkin kaupungin karttaa ja piirsin tuon reitin kartalle. Niin ikään kirjassa selostetaan tarkoin pitkiäkin kävelyreittejä ja automatkoja Espanjan puolella. Kaikki kohteet löytyvät kartalta, joten Hemingway on ollut pikkutarkka kuvauksissaan. Monet kirjassa mainitut ravintolat ja hotellit ovat yllättävää kyllä yhä toiminnassa vielä yli 80 vuoden jälkeen kirjan ilmestymisestä.
Kaiken kaikkiaan Ernest Hemingwayn kirja Ja aurinko nousee on erittäin mukavaa luettavaa. Kirja on tosin pitkään ollut loppuunmyyty eikä sitä ole tahtonut löytää uutena kirjakaupoista. Löysin oman vuoden 1980 painoksen eräästä turkulaisesta antikvariaatista. Kirjan hinta oli ällistyttävät kahdeksan euroa. Normaalisti vanhan käytetyn kirjan hinta liikkuu parin kolmen euron paikkeilla, ja uutenakin piakkoin julkaistavan teoksen hinta-arvio on alle seitsemän euroa. Tälle matkakirjalle vetää vertoja vain Peter Maylen oiva teos Vuosi Provencessa. Ranska aivan selvästi innoittaa taiteilijoita ja näköjään erityisesti kirjailijoita.
- Julkaistu
- Keskiviikkona 19.11.2008 klo 19:59
- Linkki
- Ja aurinko nousee - osa 2
- Luokka
- Kirjat
- Edellinen
- Ja aurinko nousee - osa 1
- Seuraava
- Suklaakääretorttu
- Avainsanat