Ma

14

Tou

2007

16:40

Interviisut vai Euroviisut

Tapahtumarikas viikko Helsingissä on takanapäin. Euroviisujen lisäksi kaupunkikuvaa värittivät kiekkofanit, jotka kannustivat joukkuettamme Senaatintorilla. Aivan loppuun asti tapahtumaviikkoa ei ole vielä katsottu, sillä kiekkojuhlat huipentuvat tänään niin ikään Senaatintorilla pidettäviin jääkiekon maailmanmestaruushopean voittojuhlallisuuksiin. En seurannut Euroviisuja vuosiin, kunnes viime vuonna katsoimme Lordin voittokulkua mummulassa. Satuimme taas tänäkin vuonna vierailemaan mummulassa juuri sopivasti viisufinaalien aikaan. Ensimmäiseksi on kehuttava viisujen erinomaista toteutusta. Suomalainen televisiotekniikka on hyvinkin vertailukelpoinen muiden maiden tuotannon kanssa. Meidän ei tarvitse hävetä vaan päinvastoin, voimme reilusti kohottaa päätämme, sillä niin hyvin viisujen televisiointi ja järjestelyt olivat mielestäni onnistuneet.

Euroviisuvoitosta voidaan toki olla montaa mieltä. Näin äkkiä en muista yhdenkään maan voittaneen viisuja kahta kertaa peräkkäin, joten Suomen viisuvoitto olisi ollut todennäköisesti melkoinen sensaatio. Hanna Pakarisen kappale "Leave Me Alone" olisi toisaalta ollut voiton arvoinen. Se erottui edukseen monien muiden maiden enemmänkin kieli poskessa tehdyistä rallatuksista. Tähänkin sijaan on oltava tyytyväinen, sillä saimmehan sentään enemmän pisteitä kuin rakas länsinaapurimme Ruotsi, jota pidettiin Serbian ohella lähes varmana voittajana. Ruotsin sijoitus ei kuitenkaan ollut hääppöinen. Kymmenen parhaan maan joukossa oli nimittäin seitsemän entisen itäblokin maata. Pian viisujen jälkeen heräsikin kysymys, olivatko nämä sittenkin Intervision laulukilpailut vai Euroviisut.

Vuodesta 1950 lähtien järjestetyt Intervision laulukilpailut Puolan Sopotissa on usein yhdistetty sosialististen maiden Euroviisuja vastaavaksi tapahtumaksi. Todellisuudessa kisa on tarkoitettu kaikille eri maiden osallistujille, ja voittajamaiden joukossa komeileekin edustava joukko artisteja eri puolilta maailmaa. Suomikin on kerran voittanut Sopotissa, kun Marion Rung toi voiton kotiin vuonna 1974. Sopotin musiikkifestivaalit eivät ole saavuttaneet samanlaista medianäkyvyyttä kuin Euroviisut, ja festivaali onkin muutamina vuosina jäänyt kokonaan pitämättä. Euroviisujen äänestys- ja karsintakäytäntöä on arvosteltu moneen otteeseen. Arvostelijat ovat syyttäneet äänestäjiä liiallisesta naapurirakkaudesta, kun naapurimaat ovat jakaneet toisilleen korkeimmat pisteet. Kävipä Euroviisuille miten tahansa, me eurooppalaiset olemme kuitenkin ansainneet viisumme muodossa tai toisessa. Sillä ei ole merkitystä, ovatko ne nimeltään ensi kerralla Interviisut vai Euroviisut. Kansa kaipaa joka tapauksessa tällaista hömppäviihdettä edes kerran vuodessa.

Kommentit

Keskeistä tällaisissa kilpailuissa on se, että kun kunkin maan kansalaiset voivat valita oman edustajansa kisoihin, että kussakin maassa tarjolla olevat vaihtoehdot ovat edes jollakin tavalla kilpailukykyisiä.

Jos otetaan, vaikkapa Englannin edustus - musiikin suurmaa kuitenkin monessa mielessä - jos heiltä ei ole parempaa musiikkia lähettää kisoihin, niin eiköhän jatkossakin kaikki itäeuroopan maat menesty heitä paremmin.

Musiikki ja/tai show pitää olla sellainen, että koko monikulttuurisen euroopan alueelta löytyy ihmisiä, jotka haluavat antaa ääniä kyseiselle esitykselle, kuten Serbia tänä vuonna.

Mailla, jotka menestyivät huonosti on itsetutkiskelun paikka, koska B-luokan musiikkiakin paremmin pärjäsivät varsin huuhaa-esityksetkin, joissa oli parodiaa enemmän kuin musiikkia.

Solaris tiistai 15.5.2007 klo 15:21 Solaris

Israel voitti 1978 ja 1979 sekä Irlanti jopa kolme kertaa peräkkäin 92, 93, 94, myös Luxemburg kaksi peräkkäisvoittoa 72, 73.

viisuilija keskiviikko 1.8.2007 klo 12:47 viisuilija

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.