Harvinaisia sanoja

Suomen kielessä on muutamia arkipäiväisiä sanoja, joita ei tule ajatelleeksi kovinkaan erikoisiksi. Uusin Yhteishyvä-lehti (10/2006) osaa kertoa, että kielessämme on vain 11 sanaa, jotka päättyvät l-kirjaimeen. Lehden toimitus tosin olisi voinut juttua kirjoittaessaan vilkaista suomen kielioppikirjaa ja selvittää sieltä, miten kielten nimet kirjoitetaan. Kieliopin mukaan kielten nimet ovat sanaliittoja ja siksi kirjoitettava erikseen, esimerkiksi: suomen kieli, ruotsin kieli, espanjan kieli. Tosin äidinkieli on yhdyssana silloin, kun sillä on lingvistiikkaa tarkoittava merkitys, toisin kuin äidin kieli, joka konkreettisesti tarkoittaa äidin suussa olevaa elintä.

Äkkiä ei varmaankaan ole helppoa luetella näitä yhtätoista l-kirjaimeen päättyvää suomen kielen sanaa. Lehdessä ne luetellaan: askel, kannel, kennel, kimmel, kyynel, nivel, ommel, sammal, sävel, taival ja vemmel. Ainakin vemmel-sana yksistään esiintyy puhekielessä harvemmin. Suomen kielen sanakirja antaa tälle sanalle selityksen: luokki, vempele. Vempele puolestaan on jokin vehje eli vekotin siis laite. Vemmelsääri taas tarkoittaa leikkisästi ilmaistuna jänistä. Muitakin l-kirjaimeen päättyviä enemmän tai vähemmän suomenkielisiä sanoja löytyy, kuten petkel, sepel, sisal ja äännel. Petkeleellä tarkoitetaan tylppää rouhimisvälinettä tai kuorimiseen käytettävää teräasetta. Sepel on jo harvinaiseksi muuttunut muunnelma seppele-sanasta ja sisal eräästä sisalagaaven lehdistä saatava kuitu. Nykyään sepel-sana esiintyy etuliitteenä monissa tutuissa sanoissa, kuten sepelkyyhky ja sepelvaltimo. Äännel on kadonnut puhekielestä, mutta PartioWiki osaa kertoa sen yhä löytyvän Nykysuomen sanakirjasta.

Julkaistu keskiviikkona 27.9.2006 klo 17:24 avainsanalla lingvistiikka.

Edellinen
Historiallinen metropäätös
Seuraava
Kolari Kurvissa
Palvelun tarjoaa Disqus