Su

19

Huh

2009

18:39

Google Talk

Google Talk -pikaviestin esiteltiin jo jokin aikaa sitten. Palvelu on kehittynyt pitkin talvea ja viimeisetkin pikkuvirheet on saatu kitkettyä pois. Olen aiemmin yrittänyt ottaa videoyhteyden toiseen Google Talk -päätteeseen, mutta yhteys on katkennut joka kerta, kun kuvan on ollut tarkoitus tulla näkyviin. Tänään kokeilin taas pikaviestitystä ja ilokseni havaitsin, että videoyhteys syntyi tällä kertaa ilman ongelmia. Outo yhteyden katkeaminen on siis saatu korjattua ja nyt kuvapuhelut ovat kirjaimellisesti arkipäivää. Internetissä pyörii tusinoittain pikaviestimiä ja nettipuhelinohjelmistoja, joista ehkä tunnetuin lienee Skype. Googlen puheohjelma on näppärä, sillä se ei vaadi juurikaan erillisiä asennuksia, paitsi tietysti videokuvan ja äänen välittämistä varten. Perinteinen tekstichattailu on ollut osa hakujätin palveluita jo pitkään, mutta nykytekniikkaa pitää hyödyntää ja siksipä videopuhelut ovatkin luonnollinen valinta näin Internet-aikakaudella. Google Talk on joka suhteessa mukava ja hyödyllinen tuttavuus, vaikka kilpaileekin monien vastaavien järjestelmien kanssa.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.