Ti

28

Maa

2006

17:07

Ennen kuin syytät minua

Creedence Clearwater Revival: Cosmo’s FactoryHeinäkuussa 1970 koettiin eräs kevyen musiikin historian kylmistä väristyksistä. Creedence Clearwater Revival julkaisi tuolloin John Fogertyn johdolla mestarillisen Cosmo’s Factory-musiikkialbumin. Itse en vielä tuolloin paljon perustanut kevyestä musiikista saatikka edes CCR:stä. Vasta paljon myöhemmin sain tavalla tai toisella käsiini tämän albumin, ja se oli rakkautta ensikuulemisella, jos tämä ilmaisu sallitaan.

Levy on kaikin puolin lähes täydellinen. Ramble Tamble aloittaa platan kunniakkaan esittelyn, jonka jälkeen seuraa oma suosikkini Before You Accuse Me, josta tällä kertaa nappasin kirjoitukseni otsikon ”Ennen kuin syytät minua” (katso itseesi). Vain muutama pitkäveteinen kipale kyllästyttää, eikä niitä viitsi parin kuuntelukerran jälkeen kuunnella toistamiseen, vaan sormi hapuaa biisin skippaamista. Tällaisia suorituksia ovat Run Through The Jungle ja puskaradiosta kuultu I Heard It Through The Grapevine. Musiikillisesti muistettavin kappale lienee Who’ll Stop The Rain, jota on paljon siteerattu mm. elokuvissa.

Eppu Normaali: Akun tehdasKosmoksen tehdas on innoittanut myös muutamia suomalaisia artisteja vähän vastaavaan. Esimerkiksi Ylöjärven omat pojat eli Eppu Normaali julkaisi kymmenen vuotta myöhemmin Akun tehdas-albumin. Tämän levyn sisältöä en tunne, sillä Eppujen musiikki ei ole kolahtanut minulle. Lieneekö syynä alkuaikojen punk-rock-tyyli vaiko vain kotimaisen musiikin vierastaminen. Selvästikin Eppu Normaalin musiikkiin olisi syytä tutustua tarkemmin, jotta arviot eivät jäisi vain arvailuiksi. Toinen suomalainen ryhmä eli Osmo’s Cosmos on nimestä päätellen myös kuunnellut ylistämääni vinyyliä. Lisää evidenssiä luo myös bändin edustama 70-luvun musiikkityyli, josta ei laulu ole kaukana.

Creedence Clearwater Revival oli toki julkaissut jo ennen Cosmo’s Factorya paljon hyvää musiikkia ja lisää oli vielä luvassa tämänkin jälkeen. Yhtyeen myöhemmät vaiheet ovat olleet kirjavia. Milloin on huhuttu riidoista ja milloin jotain muuta. Toisaalta menneet ovat menneitä ja musiikki soi.

Before You Accuse Me

Before you accuse me, take a look at yourself.
Before you accuse me, take a look at yourself.
You say I’ve been buying another woman clothes,
But you’ve been talking to someone else.

I called your mama ’bout three or four nights ago.
I called your mama ’bout three or four nights ago.
Your mama said,
’Son, Don’t call my daughter no more.’

Before you accuse me, take a look at yourself.
Before you accuse me, take a look at yourself.
You say I’ve been buying another woman clothes,
But you’ve been taking money from someone else.

Come on back home, baby; try my love one more time.
Come on back home, baby; try my love one more time.
You’ve been gone away so long,
I’m just about to lose my mind.

Before you accuse me, take a look at yourself.
Before you accuse me, take a look at yourself.
You say I’ve been buying another woman clothes,
But you’ve been talking to someone else.

McDaniels

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.