Ke

15

Lok

2008

18:23

Ennakkoäänestys

Tänään on kuntavaalien ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä. Tapani mukaan käytin hyväkseni mahdollisuuden äänestää ennakkoon ja suuntasin kohti pääpostirakennusta Helsingin keskustassa. Ulko-ovella äänestäjiä tervehdittiin A4-lapulla ja ohjattiin suureen postisaliin. Päästyäni sisälle en ensin tahtonut löytää äänestyspistettä, mutta lopulta jotain äänestykseen viittaavaa alkoi vähitellen tulla vastaan. Kävelin kuitenkin saman tien ulos, sillä järjestelyt ontuivat pahan kerran. En löytänyt ilmoittautumispistettä mistään enkä nähnyt myöskään vaalivirkailijoita, joilta olisi voinut kysyä neuvoa. En jäänyt sen enempään ihmettelemään sekavaa äänestyspistettä, vaan jatkoin matkaani perinteiseen omaan äänestyspostiini. Olen jo vuosia käyttänyt lähipostia ennakkoäänestyspaikkana. Siellä ystävällinen postivirkailija otti jo ovella vastaan ja jakoi äänestyslippuja. Numeron rustaaminen oli helppoa ja nopeaa, jonka jälkeen ei enää jäljellä ollutkaan kuin lähetekuoren sulkeminen. Koko äänestysprosessiin meni aikaa noin viisi minuuttia. Pääpostitalossa äänestäminen näytti kovin sekavasti järjestetyltä, toisin kuin omassa pikku postikonttorissani. Ilahduttavaa oli myös todeta, miten monet maahanmuuttajat käyttävät äänioikeuttaan. Mikäli useat suomalaiset jättävät äänestämättä, voi kunnanvaltuustoissammekin kohta tehdä päätöksiä aktiiviset maahanmuuttajat. Ääni on kuitenkin nyt annettu ja kohta saamme tietää, ketkä johtavat kuntaorkesteria seuraavat neljä vuotta.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.