To

3

Elo

2006

16:51

Energiataloutta

Energian säästäminen kannattaa. Jokainen voi omilla toimillaan osallistua energian säästämiseen eikä toimenpiteiden tarvitse olla edes suuria. Lyhyet matkat voi kävellä tai kulkea joukkokulkuvälineillä. Valoja ei tarvitse sytyttää rappukäytävässä keskellä kesää, vaikka monien asukkaiden käsi käykin katkaisijalla vanhasta tottumuksesta. Ilmeisesti talvemme on niin pitkä, että valojen sytyttämisestä rappukäytävässä on tullut jo refleksi. Yksi helpoimpia tapoja säästää energiaa juuri erityisesti kerrostaloissa on käyttää rappuja kerrosten välejä kuljettaessa. Kolmannesta kerroksesta ei tarvitse laskeutua hissillä. Jopa pienet alle kouluikäiset lapsetkin kulkevat nykyään hissillä vain muutaman kerrosvälin.

Energian säästämiseen liittyy myös paradoksaalisia ilmiöitä. Vaikka energiaa säästyykin rappujen kapuamisessa, tarvitaan sitä yhä ainakin välillisesti. Lihakset kuluttavat energiaa siinä missä hissikin. Syömme saadaksemme energiaa. Ruoan laittamiseen ja koko ruokahuoltoon kuluu paljon energiaa mitä erilaisimmissa muodoissa. Raaka-aineet kasvatetaan maatiloilla, kuljetetaan eineskeittiöihin ja sieltä ravintoloihin, jossa ne valmistetaan annoksiksi. Energiaa kuluu siis joka tapauksessa. Herääkin kysymys kumpi on energiataloudellisesti kannattavampaa? Kannattaisiko sittenkin syödä vähemmän tai harvemmin ja käyttää hissiä vai päinvastoin? Tällaisen yhtälön ratkaiseminen voisi olla mielenkiintoista ja haastavaa.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.