Su

15

Hel

2009

12:22

Auringon lämmittäessä

Tänään on ollut harvinaisen kaunis talvipäivä ainakin täällä Etelä-Suomessa. Helsinki on kylpenyt upeassa auringonpaisteessa pikkupakkasen säestyksellä. Muutama pakkasaste on pitänyt lumet maassa ja paikat puhtaina kurasta ja loasta. Kirkkaalta taivaalta loimottanut aurinko lämmitti mukavasti eikä kylmyys päässyt puremaan. Varjopaikoissa pakkanen sentään tuntui ainakin vielä aamupäivällä. Iltapäivään mennessä ilma on alkanut jo lämmetä enemmän, jolloin sunnuntaikävelystäkin tulee nautittavampaa.

Kierros Tervasaaren ympäri oli miellyttävä ja rauhallinen. Saaren polkuja ei oltu aurattu tai hiekoitettu, joten eteneminen oli hidasta ja vaivalloisen tuntuista. Kiirettä ei sen sijaan ollut, ja nyt ehti ihailemaan talvisia puistomaisemiakin kaiken arkisen kiireen jälkeen. Tällaiset kauniit aurinkoiset talvipäivät ovat olleet harvassa. Taivaankantta on useana päivänä peittänyt tasaisen harmaa pilvikerros. Onneksi aurinko on päässyt pilkahtelemaan pilvenlonkien lomitse aika ajoin. Lämmittävät ja kirkkaat säteet ovat kuin lupaus tulevasta keväästä. Ne nähdessään jaksaa taas odottaa vielä muutaman kuukauden uuden vuodenajan alkamista.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.