Ke

28

Hei

2010

16:25

Andy Collins - osa 18

Neljän vuoden rupeama eduskunnassa alkoi häämöttää loppuaan eikä Antilla ollut jatkosuunnitelmia. Näillä näkymin pesti Arkadianmäellä jäisi yhteen kauteen, sillä Antti ei ollut asettunut uudelleen ehdolle. Työnsä myötä hän oli tutustunut lukuisiin muihin kansanedustajiin ja toki myös hallituksen ministereihin. Näiden joukossa oli myös ulkoministeri Vaalanen, johon Antti oli ystävystynyt melko pian vaalien jälkeen. Viimeisen kevätistuntokauden aikana Vaalanen otti yhteyttä Anttiin tiedustellakseen tämän tulevaisuudensuunnitelmia. Niitä Antilla ei siis ollut ja hän oli valpas uusille haasteille. Haastavia tehtäviä olikin tulossa, sillä Vaalanen osasi kertoa erään suurlähettilään paikan avautuvan syksyllä. Kyseessä oli Ranskassa sijaitseva Suomen suurlähetystö, jonka pitkäaikainen lähettiläs oli jäämässä kesän jälkeen eläkkeelle. Paikka olisi Antin, jos hän vain olisi kiinnostunut tehtävästä.

Kyllähän suurlähettilään tehtävä Anttia kiinnosti, ja hänet nimitettiin Ranskan suurlähettilääksi vielä samana keväänä. Uusi eduskunta oli valittu vain hetkeä aiemmin ja Antti oli tyytyväinen elämäntilanteeseensa. Työt suurlähetystössä alkoivat melkein välittömästi, sillä tehtävään kuului usean kuukauden mittainen perehdytys. Antin mentorina toimi viimeiseen asti hänen edeltäjänsä, joka siirtyi ansaituille eläkepäivilleen syyskuun alussa. Pitkään ei nuori mies ehtinyt vapaa-aikaa viettää, sillä muutto Ranskaan tuli eteen jo toukokuussa, vain muutama kuukausi kansanedustajan työn jälkeen. Tässä uudessa tehtävässä Antilla oli paljon oppimista alkaen aina ranskan kielen alkeista diplomatian erikoisuuksiin.

Suurlähettilään työ oli paljolti edustamista ja hallinnollisia tehtäviä. Ne olivat vieneet Antin kauaksi hänen alkuperäisistä suunnitelmistaan, joita hän aikoinaan mietti kokkikoulussa. Hänen elämäänsä oli tullut aivan uudenlainen sisältö sekä muutoksia erittäin nopeassa tahdissa. Antti oli kieltämättä hämmentynyt kaikista näistä uusista käänteistä eikä hän ollut koskaan osannut odottaa mitään näin arvaamattomia muutoksia hänen kulkemalleen tielleen. Hän myönsi itselleen päässeensä näin pitkälle suurimmaksi osaksi hyvän onnensa ja sattumien kautta. Vaikka kaikki näyttikin päällisin puolin olevan kohdallaan, tunsi Antti silti jotain puuttuvan elämästään. Aivan kuin asiat olisivat olleet jollakin tavalla keskeneräisiä.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.