Bosporin helmi -sarjakuva-albumi ilmestyi kaksi vuotta sitten ja on luonteva jatko professori Anni Isotalon...
Asentelin eilen illalla Office 2007 -ohjelmistopakettia kotikoneelleni. Asennus sujui melko mutkattomasti ja...
Barcelonassa on rakennettu jo reilun sadan vuoden ajan mahtavaa La Sagrada Família -katedraalia. Työt ovat edelleen...
Puhelinmyyjistä voi joskus muodostua oikea riesa. Myyjät ja kaiken maailman haastattelijat tuntuvat aina soittavan...
Paint Shop Pro oli yksi niitä ensimmäisiä kuvankäsittelyohjelmia, joilla saattoi käsitellä kuvia suhteellisen...
Amerikkalaisen Sparks-yhtyeen viides pitkäsoitto Propaganda julkaistiin vuonna 1974, ja levyn musiikki jatkoi siitä,...
Piipahdin tänään Helsingin yliopiston avajaiskarnevaaleissa. Käyntiäni voi hyvin luonnehtia piipahdukseksi, sillä ehdin...
Robert Louis Stevenson (1850 - 1894) on yksi tunnetuimmista kirjailijoista kautta aikojen. Kukapa ei olisi ainakin...
KuvaMatti MattilaKesäisen kaunis aurinkoinen päivä ei ole tänään juuri muistuttanut tulevasta syksystä Etelä-Suomessa...
Finnair Plus pitää jäsenistään hyvää huolta. Sain muutama viikko sitten sähköpostia, jossa oli linkki uusimpaan Viini...
Valtakunnan virallinen äänitorvi Yleisradio on aina ollut kansalaisten puheenaiheena. Debatti on vuoroin pyörinyt Ylen...
Jan Vapaavuori on yksi tunnetuimmista ja menestyneimmistä Kokoomuksen poliitikoista. Helsinkiläisille tuttu...
KuvaMatti MattilaMainoksista on saanut kuulla ja lukea jo useamman kuukauden ajan: "Mistä näitä senttejä oikein tulee?"...
Opiskelijat saavat opintorahaa 298 euroa kuukaudessa. Uusin Ylioppilaslehti (10 / 2009) on listannut joukon...
Tietokoneita käyttävät eivät ole voineet välttyä pudotusvalikoilta. Englanniksi pudotusvalikko on dropdown list tai...
Rounded corners add no doubt some smooth and elegance into the user interface. Unfortunately smoothing corners this way...
Esitelmän pitäjän on hyvä tietää muutamia vinkkejä onnistuneen tilaisuuden järjestämiseksi. Huolellinen valmistelu on...
Jälkiruoka kruunaa maukkaan aterian. Nautiskelijoille on tarjolla lukemattomia ihania jälkiruokia monissa eri...
Perinteinen kirjan väliin sujautettava kirjanmerkki on yhä käyttökelpoinen. Kirjanmerkki on Internetin myötä saanut...
KuvaMatti MattilaTänään on ollut vaikea uskoa, että syyskuu on jo yli puolivälissä. Kesä jatkuu. Aurinko on hemmotellut...
Keikarin blogi vietti tänään yksivuotissyntymäpäiviään. Kekkereillä oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustua itse...
KuvaMatti MattilaHelsingin Hämeentiellä oli eilen iltapäivällä sattunut kahden bussin peräänajo. Onnettomuus oli...
KuvaJessicaOlen jo pidemmän aikaa keskittänyt sarjakuvaostoksiani Kulku-katin poikaan. Se on pieni sarjakuvien...
KuvaJean-François ChénierTurkulaisilla ja tamperelaisilla on ollut kissanhännän vetoa jo vuosikymmenet. Kummatkin ovat...
Sain muutama vuosi sitten Oxygenol-näytepakkauksen. Olin unohtanut tuotteen kaappiin, kunnes löysin sen sieltä eräänä...
Klassinen musiikki on aina ajankohtaista. Klassinen adjektiivi antaa helposti väärän kuvan tästä musiikillisesti...
Vietin pitkästä aikaa syyslomaa viikonloppuna. Viime kerrasta onkin jo aikaa, sillä edellisestä syyslomasta oli ehtinyt...
Laitoin hytin herätyskellon soimaan puolitoista tuntia ennen Tukholmaan saapumista. Varasin aikaa jo heti aamusella,...
Astuin sisälle Vasamuseoon ja ostin sisäänpääsylipun. Sain lipun suomalaisella opiskelijakortilla opiskelijahintaan 50...
Piipahdin kahville Åhlens-tavaratalon ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan kahvilaan. Päällisin puolin pieni kahvila...