Laskiainen oli ja meni. Jos hampaankoloon kuitenkin jäi laskiaispullien jäljiltä vielä makean nälkä, voi sitä yrittää...
Yoko Tsuno -sarjakuvasankarin yhdeksäs suomennettu seikkailu kulkee nimellä Taivaallinen džonkki. Käännös kunnioittaa...
Ehdin jo huolestua muutama päivä sitten, kun lumihanget alkoivat Helsingissä uhkaavasti sulaa ilman lämmettyä plussan...
Sosiaali- ja terveysministeriön nettisivut ovat uudistuneet. Sivusto on saanut raikkaan keltaisen sävyn. Sivujen...
Ranskalainen sarjakuvataiteilija Jean Giraud on yksi maailman tunnetuimmista sarjakuvapiirtäjistä. Jean Gaston Henri...
Jean Giraudin peitenimi Moebius ilmestyi julkisuuteen ensimmäisen kerran 1963 lyhyessä sarjassa, joka julkaistiin...
Jean Giraud palasi Eurooppaan vuonna 1989. Hän aloitti tuolloin yhteistyön À Suivre -lehden kanssa. Giraud kirjoitti...
Kävimme eilen elokuvissa ja valitsimme juuri ensi-iltaan tulleen mielenkiintoisen elokuvan Watchmen. Lähes kolme tuntia...
Kirjan ikääntyvät siinä missä lukijatkin. Monilla kirjoilla saattaa kuitenkin olla pidempi elämä kuin ihmisellä. Tästä...
Esittelin muutama vuosi sitten suomalaisen Jaiku-mikroblogipalvelun. Jaikulle kuuluu tänään hiljaista, sillä palvelu...
Uusi Kuluttaja-lehti 2 / 2009 kolahti tänään postiluukusta. Alkukevään tai lopputalven, ihan miten asia halutaan...
Palautin tänään vajaa kaksi kuukautta sitten ostamani BlackBerry Bold 9000 -älypuhelimen ja vaihdoin sen Nokian...
Ensimmäinen vuorokausi uuden Nokia E71 -puhelimen kanssa on sujunut loistavasti. Laite on kerrassaan erinomainen ja...
Eilisestä 13. perjantaipäivästä selvittiin ilman suurempia kolhuja. Kolmastoista päivä ja perjantai on muodostunut...
Matkapuhelimet monipuolistuvat vuosi vuodelta. Puhelimet eivät ole enää pelkästään puhelujen soittamista varten. Niillä...
Plagiointi muodossa ja toisessa on yleistä. Hyvää ideaa kierrätetään ja siitä otetaan kaikki ilo irti niin kauan kuin...
Maailman ehkä tunnetuin idiomi on ranskankielinen lausahdus "s’il vous plaît". Nämä sanat saa kuulla usein...
Terveisiä alkukeväisen kauniista Pariisista! Kolmen päivän lomamatka Pariisiin on takana ja kevät on nyt virallisesti...
Toisen päivän aamuToinen päivä Pariisissa alkoi aurinkoisena. Ilma oli aamulla vielä hieman viileä, mutta lämpeni...
Toinen päiväKuvaMatti MattilaAamupäivä oli hetkeä aiemmin vaihtunut iltapäiväksi, kun lähdin Eiffel-tornilta taas...
Toisen päivän iltaTunnin nokosten jälkeen aloin valmistautua varsinaiseen matkan kohokohtaan. Tina Turner oli saapunut...
Kolmas päiväni Pariisissa alkoi jo totuttuun tapaan keväisen aurinkoisena. Jaloissa tuntui edellisen päivän pitkä...
Pohjoismaiden neuvoston johtaja Jan-Erik Enestam (rkp) tuli suomalaisille tutuksi monista viime vuosien...
Hiljattain ostamani elektroninen laite hajosi vain kahden viikon käytön jälkeen. Koneessa oli paljon vikoja jo heti kun...
Viikonloppu sujui rattoisasti katselemalla vuonna 2008 filmattua ranskalaista koko perheen elokuvaa Asterix...
Tämä on ensimmäinen kuva, jonka olen piirtänyt uudella Wacom Cintiq 21UX -piirtonäytöllä ja Photoshop Elements 6.0...
Aamupäivällä on satanut sakeasti lunta ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Maa on jälleen valkoisena. Se ehti jo hieman...
Eilen vietettiin maailmanlaajuista Earth Hour -tapahtumaa. Tempauksen tavoitteena oli sammuttaa valot ympäri maailmaa...
Historiallinen Alix-sarjakuva on edennyt toiseen suomennettuun laitokseen ja on saanut alkuperäisen albumin nimeä...
Ison-Britannian parlamenttitalo tuhoutui tulipalossa täysin vuonna 1834, ja tuhannet lontoolaiset olivat todistamassa...