64-bittinen Chrome

Suositusta Googlen Chrome-selaimesta on saatavana 64-bittinen versio. Selaimen kehitystyö on tosin vielä käynnissä, sillä tarjolla on toistaiseksi aikainen beta-versio. Tästäkin huolimatta asensin tänään uutukaisen koneeseeni. Asennus sujui tuttuun tapaan ongelmitta ja helposti. Aluksi latasin varsinaisen asennusohjelman koneeseeni, jonka käynnistin latauksen valmistuttua. Loppu sujuikin sitten itsestään ja tuloksena oli uutuuttaan kiiltelevä selain. Koneessani oli ennestään Chromen 32-bittinen versio, joka päivityksen myötä korvautui nyt 64-bittisellä tulokkaalla. Ensimmäisen käynnistyksen jälkeen kävin katsomassa versiotiedot About-sivulta ja samalla huomasin, että ladattavana oli vieläkin uudempi versio. Annoin selaimen päivittyä, mutta uudelleenkäynnistyksen jälkeen versio ei ollut vaihtunut ja edessä oli uusi käynnistys. Tässä vaiheessa suljin selaimen valitsemalla valikosta Exit ja varmuuden vuoksi suljin vielä Chromen taustaohjelmat työkaluriviltä.

Toinen uudelleenkäynnistys päivitti selaimen lopulta uusimpaan versioon ja Chrome oli jälleen käyttövalmis. Uusi 64-bittinen versio on pikkuveljeään nopeampi, ja huomasin vikkelyyden heti sivujen latauksessa. Selaimessa on joitakin uusia ominaisuuksia, joista ensimmäisen havaitsin heti oikeassa yläkulmassa. Selaimeen on mahdollista nyt luoda useita profiileja ja vaihtaa niitä lennossa. Oletusprofiilina on aiemmasta versiosta tuodut henkilökohtaiset tiedot, jotka pohjautuvat oikeastaan Google-tilin tietoihin, mikäli on sattunut kirjautumaan tilille selaimellaan. Samaisesta profiilipainikkeesta voi aloittaa selailun anonyyminä. Muuten uusi versio näyttää päällisin puolin entisen kaltaiselta samoin kuin toiminnotkin. Kehittäjän työkalut sen sijaat ovat kehittyneet ja valikosta löytyy myös näppärä toimintoa, joka näyttää nettisivun reaaliaikaisessa mobiili-ikkunassa. Työkalulla voi emuloida erikokoisia näyttöjä ja katsoa, miltä sivu näyttä eri mobiililaitteilla. Kokeilin nyt myös ensimmäistä kertaa hakutoimintoa ääneen puhumalla. En osaa sanoa, onko netistä hakeminen puhumalla helpompaa kuin kirjoittamalla. Erittäin hyvin puheentunnistin tosin tunnisti kouluenglantini ja äänihaku suoritti tehtävän moitteettomasti lähes joka kerta. Mielenkiintoiseen uuteen selaimeen pitää tutustua syvemmin ajan kanssa.

Julkaistu sunnuntaina 31.8.2014 klo 11:16 avainsanoilla Internet ja ohjelmistot.

Edellinen
Tähtishakki - osa 27
Seuraava
Viikonloppu Turussa